Leijonat avasi Sveitsin EHT:n tappiolla – ainokaisesta vastasi Harri Pesonen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Emil Larmi päästi illan ottelussa taakseen kaksi maalia. Kolmas syntyi tyhjään maaliin.
Antti Pennasen ensimmäinen tappio Leijonien peräsimessä on tosiasia, kun joukkue hävisi Tšekille Pardubicessa.

Suomi avasi tänä viikonloppuna pelattavan Sveitsin EHT-turnauksen omalta osaltaan torstai-iltana, kun se kohtasi Tšekin Pardubicessa pelatussa ottelussa. Vähämaalisen ottelun vei nimiinsä lopulta Tšekki numeroin 3−1. 

Ensimmäisessä erässä nähtiin hyvin tasaisesti päästä päähän etenevää, luistelupainotteista peliä, jossa Tšekki oli kuitenkin jatkuvasti niskan päällä saaden aikaan vaarallisiakin maalipaikkoja. Michal Kovařčíkin rangaistuslaukaus aivan ottelun alussa ei tuottanut vielä tulosta, mutta Dominik Kubalik siirsi lopulta isäntäjoukkueen johtoon ajassa 16:10. Osumaan syöttöpisteet saivat Jiří Smejkal sekä Libor Zábranský.

Leijonat sai toiseen erään loistavan alun, kun se pääsi ylivoimalle heti kättelyssä. Jerry Turkulaisen ja Patrik Puistolan esityön jälkeen kiekko löysi Harri Pesosen, jonka tasoitusmaali syntyi ylivoimalla ajassa 22:55. Tšekin ensimmäisestä osumasta vastannut Kubalik vastasi kuitenkin pian tämän jälkeen 2–1-osumasta, kun pelikello näytti aikaa 25:44. Myös tähän osumaan esityön teki Smejkal, jonka lisäksi Jakub Sirota pääsi pisteille.

Takaiskumaalista huolimatta Leijonat oli kiekonhallinnallisesti askeleen isäntiään edellä, mutta haasteena oli laukausten tarkkuus. Kiekko viuhui usein päätyplekseihin, ja 31-vuotiaalla Sparta Prahan maalivahti Josef Kořenářilla ei ollut erityistä hätää joukkueen kesyttämisen kanssa.

Päätöserässä Leijonat ei saanut muutamista varteenotettavista paikoistaan huolimatta tasoitusta aikaan, ja Tšekki kiitti tilanteesta. Loppulukemat tyhjään maaliin viimeisteli Matěj Stránský. Ondrej Beranekin syöttämä maali syntyi ajassa 58:49.

Sveitsin EHT-turnaus siirtyy seuraavaksi sen varsinaiseen pelipaikkaan Fribourgissa. Lauantaina on luvassa ottelu Ruotsia vastaan klo 15 alkaen ja sunnuntaina puolestaan klo 16.30 alkavassa ottelussa on vastassa isäntämaa Sveitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle