Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu

LIIGA / Uutinen
Joni Ortio piti nollan ja katkaisi Ilveksen voittoputken.
Keskiviikon kolmessa ottelussa kaikki kotijoukkueet nappasivat 2−0-johdot, mutta vain Ässät onnistui pelaamaan ottelun loppuun päästämättä vastustajaa tasoihin. Samalla katkesi myös Ilveksen seitsemän varsinaisen peliajan voiton putki. Helsingissä ammuttiin puolestaan 38 voittolaukausta, ennen kuin nähtiin ensimmäinen onnistuminen.

Ässien ja Ilveksen ottelussa ylivoimapeli nousi pääosaan. Kotijoukkue onnistui ensimmäisestä ja toisesta Ilves-jäähystä, kun maalintekijöinä nähtiin Olli Palola ja Eemil Erholtz. Toista päivää peräkkäin pelannut Ilves ei saanut peliään kulkemaan odotetulla tavalla, ja myös tehoketju Eemeli Suomi − Matias Mäntykivi − Jens Lööke jäi kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa pisteittä. Ilves sai luotua kuitenkin tilanteita, mutta Joni Ortio hoiti kaiken ja kirjautti 22 torjunnallaan kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Loppulukemat olivat lopulta Ässille 3-0, kun Jan-Mikael Järvinen viimeisteli pelin viimeisen osuman tyhjään Ilves-maaliin.

Hämeenlinnassa HPK meni 2−0-johtoon avauserässä, kun Jesse Kiiskisen siniviivaveto upposi ohi maskissa olleen Tomi Karhusen ja Kyle Topping osui paluukiekosta. Reid Gardiner kavensi kauden yhdeksännellä osumalla avauserän viimeisellä minuutilla.

Myös muut ulkomaalaiset olivat Kärpiltä iskussa, sillä toisessa erässä Ben Tardifin ja Josh Melnickin osumat veivät oululaisryhmän johtoon. Melnickin osuma tiesi myös Gardinerille kauden ensimmäistä syöttöpistettä. Petteri Nikkilä tasoitti vielä erän aikana ja kun kolmannessa erässä ei nähty maaleja, ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Voittomaalikilpailu häämötti jo, ennen kuin Miika Koivisto taisteli loppuun asti ja onnistui maalinteossa tuoden Kärpille kaksi pistettä, kun HPK joutui tyytymään yhteen.

HIFK:n avausmaalista vastasi kokenut Iiro Pakarinen paluukiekosta. Toisessa erässä myös HIFK otti kahden maalin johdon, kun Petr Kodýtek osui ensimmäistä kertaa tolppien väliin tällä kaudella. Syöttöpisteitä tsekkihyökkääjälle oli kirjattu jo kahdeksan. Myös Robert Rooba avasi kauden maalitilinsä kaventaessaan toisen erän loppupuolella lukemiksi 2−1 .

Micke-Max Åsten vei HIFK:n takaisin kahden maalin karkumatkalle, mutta saman miehen sekä Panu Miehon rangaistukset kostautuivat ja KooKoo tuli tasoihin. Ottelun teeman mukaisesti maalit olivat Radek Koblížekille ja Petter Emanuelssonille kauden ensimmäiset.

HIFK pääsi pelaamaan jatkoajalla ylivoimaa, mutta ei onnistunut maalinteossa. Voittomaalikilpailussa vaadittiin 38 yritystä kunnes nähtiin ensimmäinen onnistuminen, josta vastasi KooKoon Marcus Davidsson.

» Lähetä palautetta toimitukselle