Torstaina kaukalossa paremmuudestaan mittelivät huippukuntoiset Jukurit ja Pelicans, jotka saivat vastaansa pudotuspelitaisteluun hamuavat HPK:n ja KooKoon. Ennen illan kamppailua HPK:n tilanne oli toisaalta hankala, sillä alempi pudotuspeliviiva oli jo seitsemän pisteen päässä ja joukkue oli luopunut monista avainpelaajistaan. KooKoon ero kymmenentenä olevaan Turun Palloseuraan oli neljä pistettä.
Jukurit–HPK 7–1
Jukurit jatkoi voittoputkensa yhdeksän ottelun mittaiseksi ja pisteitä joukkue on kerännyt peräti 12 edellisestä ottelusta. HPK:lle tappio oli kahdeksas peräkkäinen. Vierasjoukkue roikkui ottelun tuloksessa kiinni kolmannen erän alkuun saakka, kunnes Michal Kovařčíkin maali määritti lopullisesti ottelun suunnan. HPK ei luovuttanut, vaikka Jukurit pääsi iskemään Sami Rajaniemen selän taakse peräti seitsemän maalia.
Jukurit julkaisi ottelussa Linus Nordsäterin jatkosopimuksen. Ruotsalaispuolustaja sai selkeästi virtaa julkistuksesta, sillä hän iski ottelussa tehot 1+3. Tässä vaiheessa Nordsäterillä on kasassa 19 ottelua ja tehot 5+8, mikä on enemmän kuin yhdelläkään muulla kaudella hänen pelatessaan pääsarjatasolla (Liiga ja SHL). Lisäksi Oskars Batņa ja Otto Mäkinen viettivät kahden tehopisteen iltaa.
2.37 1–0 Jesper Piitulainen (Hynninen, Soini)
5.38 2–0 Lucas Nordsäter (Batņa, Mäkinen)
8.42 3–0 Jarkko Immonen (Engebråten, Nordsäter)
9.03 3–1 Veikko Loimaranta (Päivärinta, Ruokonen)
40.30 4–1 Michal Kovařčík (Nässén)
44.22 5–1 Oskars Batņa (Puistola, Nässén) yv
47.51 6–1 Niko Huuhtanen (Helenius, Nordsäter)
55.28 7–1 Otto Mäkinen (Nordsäter)
Maaliodottama 5,57–1,26
Pelicans–KooKoo 7–3
Pudotuspeleihin hamuava KooKoo meni kolmesti vieraskentällä johtoon, mutta ottelun puolivälissä Pelicans laittoi kovemman vaihteen silmään ja paineli lopulta selkeään voittoon. Ben Tardif sai ottelussa ulosajon poikittaisen mailan vuoksi, ja kotijoukkue iski sekä viiden minuutin ylivoiman että muiden erikoistilanteiden aikana yhteensä kolme ylivoimamaalia.
Hyökkääjä Lars Bryggman teki ylivoimamaaleista kaksi ja hän viimeisteli vielä Liiga-uransa ensimmäisen hattutempun kolmannessa erässä. Hän keräsi yhteensä tehot 3+1 ja Ryan Lasch säesti iskemällä 1+4. Voiton myötä Pelicans on enää neljä pistettä Tapparaa perässä, tosin tamperelaisjoukkue on pelannut kaksi ottelua vähemmän.
1.59 0–1 Linus Andersson (Ottosson, Lehtivuori)
6.19 1–1 Aatu Jämsen (Tukiainen, Puutio)
10.11 1–2 Ben Tardif (Ilomäki, Koblížek)
11.25 2–2 Ryan Lasch (Carlsson, Bryggman)
22.57 2–3 Radek Koblížek (Ottosson, Andersson)
25.02 3–3 Nathan Schnarr (Lasch, Carlsson) yv
32.56 4–3 Lars Bryggman (Enlund, Lasch) yv
37.58 5–3 Lars Bryggman (Haatanen, Jordán) yv
47.53 6–3 Sakke Hämäläinen (Tukiainen, Král)
49.43 7–3 Lars Bryggman (Lasch, Johannesen)
Maaliodottama 4,58–1,08