Mestiksestä Liigaan murtautunut Atro Leppänen jatkaa Sportissa ensi kaudella

LIIGA / Uutinen
Leppänen pelaa ensimmäistä kauttaan Liigassa.
Sport ilmoitti käyttäneensä puolustaja Atro Leppäsen sopimuksessa olleen optiomahdollisuuden. Näin ollen tehokas puolustaja jatkaa Vaasassa kevääseen 2025 saakka.

Viime vuoden Mestiksen pistekuningas Atro Leppänen jatkaa Vaasassa myös ensi kaudella, kun Sport päätti käyttää sopimuksessa olleen option.

Vasta ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava Leppänen on jo nyt 28 ottelussa iskenyt tehot 8+7. Hän on yksi vaasalaispuolustuksen tärkeimmistä palasista, sillä hänen peliaikansa on yli 23 minuuttia ottelua kohden. Hyvät otteet huomioitiin myös valinnalla Leijonien EHT-turnaukseen. 

– Atron ensimmäiset pelit elokuussa osoittivat, että hän pystyy pelaamaan Liigassa. Syksyn edetessä hänestä on kasvanut puolustuksemme kiekollinen johtaja, ja hyvät otteet palkittiin myös kutsulla maajoukkueeseen. Olen tyytyväinen Atron kehittymiseen ja oli selvää että käytämme sopimuksessa olleen ensivuoden option, kommentoi Sportin urheilujohtaja Herkko Koski.

» Lähetä palautetta toimitukselle