Vaasan Sportin hallituksen jäsen Tuomas Saikkonen kertoi LinkedIn-julkaisussaan Sportin taloudellisesta tilanteesta.
Saikkonen kertoo, että vaikka seuran operatiivinen tulos on tällä hetkellä positiivinen, Sportilla on edelleen palkkakuluja ja verovelkaa, jotka seuran pitää maksaa tämän kuun aikana.
Julkaisussa Saikkonen kertoo, että seura tarvitsee 50 000 euroa viikolla 51 ja joulukuun aikana 100 000 euroa. Koko kauden rahoitustarve on Saikkosen arvion mukaan 210 000 euroa. Seura on hankkinut marraskuun alusta alkaen 290 000 euroa uutta rahoitusta, josta Saikkonen on itse maksanut 50 000 €.
Saikkosen mukaan seuran taloustilanne on niin vakava, että mikäli rahoituskierros ei onnistu, sen täytyy myydä pelaajiaan muihin seuroihin. Sportin ykköstähtenä tuikkii tällä hetkellä Atro Leppänen, joka on pistepörssin neljännellä sijalla. Toista Liiga-kauttaan pelaava puolustaja on tehnyt 32 ottelussa tehot 11+24.
Seura on etsinyt lisärahoitusta niin yksityisten sijoittajien kuin 26. helmikuuta alkaneen julkisen osakeannin avulla. Osakeannin osakepääoman korotus on korkeintaan 1 020 000 euroa.
Sportin hallituksen puheenjohtaja Ismo Aukee kuvaili Ylen haastattelussa lokakuussa suorin sanoin seuran tulevaisuuden uhkakuvia. Aukeen näkemyksen mukaan Sport on konkurssin partaalla.
Urheilullisesti Sportin kausi on edennyt kelvollisesti. Seura on runkosarjan yhdeksännellä sijalla.