Naisleijonat päätti EHT-turnauksensa työvoittoon Sveitsistä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Viivi Vainikka teki voittomaalin Suomelle. Arkistokuva.
Sveitsi kiusasi sitkeällä puolustuspelillään ja terävillä vastahyökkäyksillään aivan viimeisille peliminuuteille asti, kunnes Suomen onnistui iskeä painostuksen tuloksena ratkaisu.

Naisleijonat lähti kaksi rankkaa tappiota niskassaan kiillottamaan turnauskuvaansa lauantain mittelöön Sveitsiä vastaan. Ottelu ei saanut suomalaisittain hyvää alkua, kun Sveitsi meni johtoon avauserän puolivälissä. Vaikka sinipaidat tulivat tasoihin ja hallitsivat kenttätapahtumia, puolusti alppimaa tiiviisti oman alueensa keskustaa läpi ottelun ja piti Suomen poissa vaaranpaikoilta. Lopulta rutinoitunut Suomen hyökkäyskalusto kuitenkin jauhoi ratkaisun ja voiton lukemin 2−1.

Ensimmäinen erä ei aivan ehtinyt yli puolen välinsä ennen kuin Rahel Enzler kuritti Suomea ylivoimapelissä huippupelaaja Lara Stalderin syötöstä maalin kulmalta, kun Pauliina Salonen kulutti jäähypenkkiä. Takaa-ajajaksi jäätyään Suomi sai kiekkokontrollin itselleen ja toimitti jatkuvasti kiekkoja kohti Andrea Brändlin vartioimaa maalia. Sveitsiläinen torjui avauserässä kymmenen kertaa siinä, missä Anni Keisalalle kertyi vain kolme koppia.

Toisen erän alkuminuutit Suomi piti kiekkoa hyökkäyspäässä liki mielin määrin. Sinivalkoisten vyörystä ja itseluottamuksen määrästä kertoi muun muassa se, että viime kauden Naisten Liigan maalikuningatar Lisette Täks viritteli sveitsiläismaalin kulmalla jo ilmaveiviäkin − kiekko ei kuitenkaan totellut Kiekko-Espoon hyökkääjän mailan lapaa. Erän edetessä myös Suomi ja maalivahti Keisala saivat olla tarkkana vastustajan vastahyökkäysten kanssa. Torjuntojen valossa keskimmäinen kaksikymppnen oli tasainen − Brändlille yhdeksän ja Keisalalle kymmenen merkintää.

Michelle Karvinen, Petra Nieminen ja kumppanit ryskäsivät Sveitsin maalille herkeämättä, ja yrittäminen toikin tuloksen, kun Susanna Tapani runnoi pikkumustan verkkoon. Kolmannessa erässä maalit olivat tiukassa ja vaikka Suomi pääsi ensimmäiselle ylivoimalleenkin, Brändlin maali pysyi koskemattomana.

Peliaika oli jo huveta varsinaisen peliajan osalta, mutta Viivi Vainikka oli kolme minuuttia ennen summerin soittoa laukauksellaan sitä mieltä, ettei jatkoaikaa tarvita. Viimeiset hetket Naisleijonat puolusti tyylikkäästi kellosta pois, vaikka vastustaja haki vielä tasoitusta aikalisällä punoituilla juonilla ja kuudella kenttäpelaajalla. Brändli torjui kolmannessa erässä yhdeksän kertaa ja Keisala joutui torjuntatöihin vain kolmesti.

Naisleijonien viimeisen turnausottelun valkopilkuksi on nostettava nuori Nella Berg, joka sai valmennukselta paljon vastuuta puolustuksessa varmojen otteidensa ansiosta. Myös nuoret Emma Ekoluoma ja Lisette Täks olivat pirteällä pelipäällä EHT-rupeaman viimeisessä ottelussa kokeneiden maajoukkuekasvojen rinnalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle