Pelicansin ja HC Vítkovicen välinen CHL-pudotuspelikamppailu keskeytyi, kun avauserää oli pelattu 11.02.
Jo ennen avauskiekon pudottamista jäätä paikkailtiin keskialueella punaviivan molemmin puolin. Peli keskeytettiin avauserän puolivälin ylityttyä. Tätä edeltäneessä vaihdossa toinen ottelun päätuomareista kompastui ilmeisesti railoon luistellessaan, Pelicansin kenttäpäädyn b-pisteen paikkeilla.
Tilanteen tarkastelun seurauksena havaittiin myös keskialueen jo paikattujen kohtien pettäminen ja hetken mietinnän jälkeen joukkueet lähetettiin pukukoppeihin.
Jää ajettiin Lahdessa uusiksi ja paikkailtiin, mutta keskialueella sijaitseva mainos nousi jään alta esiin.
Lahdessa päädyttiin radikaaliin ratkaisuun. Mainoksen päältä ajetaan jää ensin pois, poistetaan mainos ja lopuksi keskikuusikolmio jäädytetään uudelleen. Pelicansin kuuluttajan mukaan tämä tulee kestämään noin tunnin verran.
Sama operaatio suoritettiin myös Pelicansin kenttäpäädyssä sijaitsevan b-pisteen mainokselle. Alue on sama, jossa toinen päätuomareista kaatui ennen pelin keskeyttämistä.
Tämän jälkeen jää ajettiin vielä kertaalleen ja jään tilanne arvioitiin tuomariston ja muun hallihenkilöstön voimin. Ottelua ei kuitenkaan pystytty jatkamaan jään heikon kunnon vuoksi.
CHL:n kilpailusääntöjen mukaan Pelicansille tuomitaan 0–3-tappio, koska ottelu jouduttiin keskeyttämään jään kunnon takia.
Muokattu kello 21.01, päivitetty otsikko sekä lisätty tieto ottelun peruuntumisesta ja Pelicansin 0–3-tappiosta.