SDHL:n Djurgården solmi jatkosopimuksen suomalaishyökkääjänsä kanssa

Muut Sarjat / Uutinen
Sara Säkkinen on tuttu näky myös maajoukkuekuvioista.
Sara Säkkinen jatkaa Djurgårdenissa alkavalla kaudella.

Sara Säkkinen, 26, on tehnyt alkavan kauden kattavan jatkosopimuksen Djurgårdenin kanssa. Hän siirttyi SDHL:ään kaudeksi 2022−23, kun hän jätti Ohio Staten yliopistoympäristön taakseen ja tuli AIK:hon. Samalla kaudella Säkkinen on nähty myös viimeksi Naisleijonissa.

− Saralla oli loukkaantuminen, joka hidasti häntä. Hän kuitenkin osoitti sekä ennen että jälkeen vammansa, kuinka kova hänen rutiinitasonsa on. urheilujohtaja Rickard Hårdstam sanoi tiedotteessa viitaten ennen Säkkisen ensimmäistä Djurgården-kautta kesällä tulleeseen loukkaantumiseen.

Säkkinen on pelannut Suomen maajoukkueissa sekä aikuisten että alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa. Hän edusti Naisleijonia myös olympiakisoissa 2018. Kaikkiaan hyökkääjällä on vyöllään kolmet tyttöjen MM-kisat ja kahdet aikuisten MM-kisat.

Kotimaan pääsarjassa Säkkinen on edustanut Ilvestä yhden ja Kuortanetta neljän kauden ajan. Hyökkääjä pelasi Ohio Staten yliopistossa niin ikään neljä kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle