SaiPasta lähtöpassit saaneen Ville Hämäläisen valmentajaura jatkuu Saksassa

LIIGA / Uutinen
Ville Hämäläinen valmentaa alkavalla kaudella Saksassa.
Kuva © Jarno Hietanen
SaiPan kanssa sopimuksensa purkanut Ville Hämäläinen suuntaa Saksaan ja valmentaa alkavalla kaudella DEL2:ssa.

Ville Hämäläinen aloittaa DEL2:n viime kauden mestarijoukkue Eisbären Regensburgin päävalmentajana. Regensburgilaisseuran mestaruuteen luotsannut Maximilian Kaltenhauser siirtyi DEL:n suurseura RB Münchenin valmennusryhmään tulevaksi kaudeksi.

− Ville ymmärtää joukkueemme tarpeet, kuinka me pelaamme ja kehitämme pelaajia ja kuinka työskentelemme joukkueena. Siksi odotamme todella innolla, että saamme työskennellä Villen kanssa ja että hänestä tulee tästä lähtien osa jääkarhuperhettämme, kommentoi Eisbärenin toimitusjohtaja Christian Sommerer.

Hämäläinen on valmentanut tähänastisen uransa SaiPassa juniorijoukkueissa sekä viimeisimmäksi edustusjoukkueessa, jonka päävalmentajana hän oli lokakuusta 2022 lähtien.

Hämäläisen sopimus SaiPaan olisi kattanut vielä alkavan kauden, mutta keväällä lappeenrantalaisseura vapautti hänet päävalmentajan tehtävistään ja lopulta osapuolet päätyivät sopimuksen purkuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle