TPS:n naiset solmi jatkosopimuksen lupaavan veskarin kanssa, Ilvekselle tuttu hyökkääjä mukaan

Auroraliiga / Uutinen
Suvi Saarinen jatkaa TPS:ssä.
Kuva © Timo Savela
TPS solmi jatkosopimuksen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessakin pelanneen Suvi Saarisen kanssa. Veera Ollikainen puolestaan jatkaa Ilveksen riveissä.

Auroraliigajoukkue TPS tiedotti torstaina, että 18-vuotias maalivahti Suvi Saarinen jatkaa ryhmän riveissä kaudella 2024−25. Saarinen on ikäluokkansa lahjakkaimpia pelipaikallaan, ja hän edustikin Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kaudella 2022−23.

− Olen innoissani alkavasta kaudesta ja uudistuneesta joukkueesta. Joukkue on nuori ja sisukas, ja uskon yhdessä tekemisen kantavan pitkälle tällä kaudella, Saarinen virkkoi tiedotteessa.

Viime kaudella Saarinen pelasi runkosarjan kahdeksanneksi sijoittuneessa TPS:ssä yhdeksän ottelua torjuntaprosentilla 87,1. Pudotuspeleissä hän sai vyölleen yhden ottelun, jossa hän koppasi pikkumustaa 88,7 prosentin varmuudella.

TPS:n sopimusmaalivahteja ovat tällä hetkellä Saarisen lisäksi KalPasta Turkuun tullut kokenut Tiina Ranne sekä HIFK:n organisaatiossa viime kaudella pelannut, niin ikään nuori Emmi Laitajärvi.

Ollikainen jatkaa Ilveksessä

Ilves puolestaan kertoi, että hyökkääjä Veera Ollikainen jatkaa joukkueessa alkavalla kaudella. 22-vuotias Ollikainen aloittaa tupsukorvissa viidennen kautensa. Hän tuli Tampereelle aikanaan Lukon riveistä. Myös Ollikaisen sisko Tuuli Ollikainen pelaa Ilveksessä.

Viime kaudella Veera Ollikainen syötti yhden maalin pelaamissaan 26 runkosarjaottelussa. Neljään pudotuspelikamppailuun hän ei saalistanut tehopisteitä. Hänen teholukemansa oli runkosarjan aikana kaksi pykälää plussan puolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle