Aki Piiroisen kausi ohi

MESTIS / Uutinen
HeKi joutuu tulemaan toimeen ilman luottopuolustajaansa Aki Piiroista. Heinolalaisittain iloisempi uutinen sen sijaan on runkohyökkääjä Tomi Pylvänäisen odotettua nopeampi toipuminen.

Heinolalaisten kokenein puolustaja Aki Piiroinen on sivussa loppukauden. 30-vuotias pakki loukkasi ranteensa jo varhain syksyllä. Jänteen katkeaminen ranteesta vaatii leikkaushoitoa. Piiroinen ehti pelata toisella HeKi-kaudellaan vain kuusi ottelua. Viime kaudella luotettava peruspakki kuului sarjanousijan tukipilareihin ja iski 41 ottelussaan tehot 2+8.

Positiivisempi uutinen poissaolijoiden suhteen on polvivaivaisen Tomi Pylvänäisen kuntoutuminen. KOO-VEEsta täksi kaudeksi Heinolaan siirtynyt laitahyökkääjä ehti pelata alkusyksystä 14 ottelua tehoin 2+4, ennen kuin loukkasi polvensa lokakuussa. Vamman pelättiin vievän miehen leikkaussaliin, mutta toipuminen on sujunut hyvin ilman puukkoa ja miestä odotetaan takaisin kaukaloon jo tammikuun puolivälissä.

HeKi kertoi sairasosaston kuulumisista kotisivuillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle