IFK julkaisi uusia nimiä

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK julkaisi tänään valmentaja Heikki Mälkiän sopimuksen ja uusia pelaajasopimuksia. Kasassa on yhteensä 27 sopimustapelaajaa, joista kolme on maalivahteja, yhdeksän puolustajia ja 15 hyökkääjiä.

Heikki Mälkiä siirtyy IFK:n valmentajaksi Ilveksestä,
jossa hän työskenteli kaksi kautta. Ennen Ilvestä Mälkiä
valmensi SaiPaa. Timo Blomqvist ja Jari Kaarela jatkavat
apuvalmentajina.

Uusia nimiä ovat kaksivuotisen sopimuksen tehnyt keskushyökääjä Aigars Cipruss
Jokereista ja laituri Jonni Vauhkonen Rauman Lukosta.
29-vuotias Cipruss oli Jokerien neljänneksi paras pistemies
tehoilla 18+19. Cipruss on pelannut aikaisemmin Pohjois-Amerikan
farmisarjoissa, kaksi kautta Rauman Lukossa ja kauden Pelicansissa.
26-vuotias Vauhkonen aloitti liigauransa Lahdessa kaudella 1992-'93
Viimeiset kuusi kautta hän on pelannut Rauman Lukossa.

IFK julkaisi Kimmo Kuhdan ja Mika Kortelaisen
jatkosopimukset. Myös Toni Mäkiaho
ja Pauli Levokari pelaavat seuraavan kauden IFK:ssa,
kuten Jatkoaika jo aikaisemmin uutisoi. Hyökkääjistä
sopimukset jatkuvat mm. Mika Niemisella, Jan Calounilla
ja Jaroslav Bednarilla. Puolustuksessa jatkavat Mikko Kurvinen,
Martin Stepanek ja Marek Zidlicky ja puolustajaksi
virallisesti siirtyvä Hannes Hyvönen.

A-junioreista Ville Viitaluoma, Carlo Grünn, Toni Häppölä,
Matias Loppi, Kim Hirschovits, Mikko Ilkka, Antti-Pekka
Lamberg ja Teemu Kolehmainen ovat tehneet sopimukset.

Lindforsin lisäksi maalille saapuvat Mestiksestä Juuso Riksman
ja Mikko Strömberg. Riksman pelasi Hermeksessä
ja Strömberg joitain otteluita Ahmoissa. Molemmat
vahdit ovat IFK:n entisiä junioripelaajia.

Joukkueeseen voi toki tulla vielä muutoksia. Mahdollisina
lähtijöinä on esitetty nimiä Bednar, Zidlicky, Stepanek ja
Hyvönen, joilla lienee mahdollisuuksia NHL:ään. Myös
Calounin ja Niemisen jatkamista pidetään epävarmana.

IFK:n sopimuspelaajat: Maalivahdit Sakari Lindfors, Juuso Riksman,
Mikko Strömberg, puolustajat Tuomas Eskelinen, Hannes Hyvönen,
Mikko Ilkka, Teemu Kolehmainen, Mikko Kurvinen, Antti-Pekka Lamberg,
Pauli Levokari, Martin Stepanek, Marek Zidlicky, hyökkääjät
Jaroslav Bednar, Jan Caloun, Aigars Cipruss, Carlo Grünn,
Kim Hirschovits, Toni Häppölä, Matias Loppi, Mika Nieminen,
Toni Mäkiaho, Mika Kortelainen, Kimmo Kuhta, Pasi Nielikäinen,
Jonni Vauhkonen, Ville Viitaluoma, Ilkka Pikkarainen

» Lähetä palautetta toimitukselle