Jaakko Suomalainen Jatkoajan valinta tammikuun Mestis-pelaajaksi

MESTIS / Uutinen
Jatkoajan Mestis-toimitus valitsi tammikuun pelaajaksi KooKoon maalivahti Jaakko Suomalaisen. Kaikki joukkueensa yhdeksän ottelua pelannut Suomalainen piti maalinsa koskemattomana kahdesti.

Maalivahti Jaakko Suomalainen, 25, on viihtynyt koko kauden ajan torjuntatilastojen kärkipäässä. Tammikuussa mies paranteli lukemiaan entisestään. Suomalainen torjui kaikissa KooKoon kuukauden yhdeksässä pelissä, saldona kaksi vieraskentiltä saalistettua nollapeliä ja yhteensä kolmetoista päästettyä maalia. Lähes 96 prosentin varmuudella kiekkoja torjuneen Suomalaisen ansiosta KooKoo voitti kuun otteluistaan viisi ja pelasi yhden tasan.

Kouvolalaisvahti oli Jatkoajan toimitukselta melko selkeä valinta kuukauden pelaajaksi. Lähimmät haastajat, FPS-vahti Ville Salminen ja KalPa-pakki Samuli Suhonen, jäivät noin puoleen Suomalaisen äänimäärästä. Kahdeksassa Jatkoajan tammikuussa raportoimassa ottelussa Suomalainen valittiin KooKoon parhaaksi pelaajaksi neljä kertaa. Hän keräsi kuukauden aikana myös eniten Veikkauspörssi-pisteitä.

Suomalainen on toinen Jatkoajan kuukauden Mestis-pelaajaksi valitsema maalivahti. Joulukuussa arvonimen sai tililleen Sportin Marko Härkönen. Muita aiempia kuukauden pelaajia ovat:

marraskuu: Teemu Kuusisto, Sport

lokakuu: Jaska Vilen, Haukat (haastattelu, osa 1) (haastattelu, osa 2)

syyskuu: Juha Silvander, Hokki (haastattelu)

» Lähetä palautetta toimitukselle