Aloitetaan kuitenkin hyvistä uutisista. Helsingin Areenaan on täksi kaudeksi saatu hyvinkin mukiin menevä kuuluttaja hoitamaan Jokereiden kotiotteluiden spiikkauspuolta. Viime kauden hapuilusta ei ole tietoakaan. Enää fanin ei siis tarvitse punastella ainakaan kaiuttimista kuuluvan epämääräisen, etäisesti merisään lukemista muistuttavan, muminan vuoksi.
Samaa ei voida valitettavasti sanoa kaiuttimista kuuluvan musiikin suhteen. Otteluiden musiikkirotaatiossa on ajauduttu yhä syvemmälle siihen syöksykierteeseen, johon Areenassa päädyttiin viime kauden alkaessa. Parin vuoden takainen äänimaisema tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta, kun joutuu tekemisiin tämänsyksyisen sillisalaatin kanssa.
Humppaa ja suomi-iskelmää voi olla luontevaa soittaa jossain Hämeenlinnassa tai Tampereella. Helsingin jäähalleissa on kuitenkin totuttu hieman jämäkämpään ja ennen kaikkea linjakkaampaan menoon. Nykyään Jokereiden kotiotteluissa soivat sulassa sovussa niin suomi-popit, raskaammat rytistykset kuin 80-luvun discohtavampikin meno. Kappalevalinnat ovat lisäksi, ja ennen kaikkea, useimmiten joko huonoja tai vähintäinkin jääkiekko-otteluihin sopimattomia. Musiikin soittovolyymi on kaiken lisäksi yleensä joko lähes kuulumaton tai sitten korvia raastava.
Ainoa valopilkku Peräseinäjoen matkahuollon baarin jukeboxrotaatiota muistuttavassa sattumanvaraisessa musiikillisessa sillisalaatissa on ollut kauden avanneessa paikalliskamppailussa, ilmeisen vahingossa, tapahtunut hymyilyttävä episodi. Kotijoukkueen saatua jäähyn pärähti kaiuttimista nimittäin soimaan Eppu Normaali-yhtyeen kappale Murheellisten laulujen maa, joka alkaa sanoilla: 'Syyttömänä syntymään, sattui hän...' Muutoin kyseisestä ottelusta lähtien on pelikatkojen ja erätaukojen aika ollut melkoista musiikillisen murheen laaksossa taapertamista.
Synneistä suurin on kuitenkin tähän saakka ollut vanhasta maalilaulusta, Rocky-elokuvista tutusta, Gonna Fly Now:sta luopuminen. Tilalle on ympätty jotain zombiemaista tusinamättöä, joka ei liikuta ketään, ei jää kenellekkään mieleen eikä etenkään anna Jokereista pienimmässäkään määrin kuvaa organisaationa joka pystyisi kahta sekuntia pitämään kiinni omista perinteistään. Nykyisen kaltaisella menolla ei toisaalta ole pelkoa minkäänlaisten perinteiden muodostumisesta ylipäätänsäkään.
No, tässä tuli käsiteltyä vasta otteluiden audiopuoli. Jumbotronin kuvaruutujen käyttöön voimme palata myöhemmin. Arvannette varmaan kuinka mairittelevaa tulee lausuntoni siitä olemaan, mikäli Areenan AV-tarjonnasta ei saada vastaamaan ketään ammattitaitoista ihmistä.
että sikäli...