Titaanivalmennuksen kotkalaisjoukkueen harjoituksissa esittämillään ammattimaisilla peliotteilla ja kovalla asenteella vakuuttaneelle Raine Räisäselle, 30, ei heti kärkeen aseteta kovia paineita.
– Teimme Räisäsen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen testijakson perusteella. Räisäseltä ei kuitenkaan heti kannata odottaa ihmetekoja, sillä häneltä menee ainakin se muutama viikko uusiin kuvioihin totutellessa. Peruspelaamisesta lähdetään liikkeelle, punanuttujen päävalmentaja Jari Blomberg täsmentää.
Kiekollisesta pelistään Titaanien Suomi-sarja-aikoina Kotkassa tunnetuksi tullut Räisänen pelaa ensimmäisen ottelunsa kuluvan viikon perjantaina (30.1.), kun SaPKo tulee vieraisille Kotkan jäähalliin.
– Räisänen on kiekolliseen peliin pystyvä rightin pakki, jolla on motivaatio korkealla. Perjantainen ottelu tulee olemaan näytön paikka niin valmennukselle kuin itse pelaajallekin ja on tärkeää saada Räisäselle heti pelituntumaa alle, Blomberg jatkaa.
Räisäsen hankinta tulee myös olemaan viimeinen titaanileirissä nähtävä liike pelaajamarkkinoilla, sillä lauantaina (31.1.) sulkeutuva pelaajasiirtojen takaraja ei enää muutoksia punanuttujen miehistöön päävalmentaja Blombergin mukaan aiheuta.
– Joukkue on nyt tässä ja näillä mennään loppuun asti.