Samaa mieltä vai eri mieltä? Jatkoajan NHL-toimituksen Heikki Mannonen ja Teemu Utriainen iskevät kiinni kuumiin ajankohtaisiin väitteisiin, jotka koskevat poikkeuksellisesti 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnausta.
Maajoukkueturnaukset tulee jatkossakin pelata pienessä kaukalossa
Utriainen: Ehdottomasti kyllä. Jääkiekko on kamppailulaji, ja pienessä kaukalossa fyysisyys ja samalla puhdas taito nousevat arvoonsa. Laukaukset kaukalon laidalta ovat automaattisesti maalivahdille vaarallisempia ja samalla isompi hyökkäysalue siniviivojen ollessa lähempänä toisiaan tuo hyökkäykselle lisää tilaa hakea parempia paikkoja ja levittää peliä.
NHL-tyylisessä kaukalossa on etuna myös pienempi keskialue, jonka ansiosta kiekko saadaan siirrettyä hyökkäysalueelle nopeammin ja varmemmin. Myös päätykiekot ovat vaarallisempia, sillä puolustajilla on pidempi matka hakea kiekkoja ja toisaalta hyökkääjät pääsevät nopeasti täydessä vauhdissa taklaamaan kiekollisesti heikompia ja hitaampia pakkeja.
Pieni kaukalo pääsee oikeuksiinsa, kun pelaajat ovat aidosti taitavia. Heikompitasoisten pelaajien ollessa kyseessä ottelut menisivät helposti summittaiseksi räiskimiseksi, eikä minkäänlaisesta kontrolloidusta pelaamisesta ole tietoakaan. Tämä ei ole kuitenkaan arvokisoissa ongelma, eikä pitäisi olla ongelma jatkossakaan.
Mannonen: Tämä väite ei saa eriäviä näkemyksiä. On täysin selvää, että jääkiekko on urheiluna ja viihdetuotteena parempaa pienessä kaukalossa. IIHF:n sietäisi muuttaa omia standardejaan lähemmäs NHL-maailmaa, jossa pelataan maailman parasta jääkiekkoa.
Pienempi tila korostaa nopeutta, intensiteettiä ja taitoa. Pelin ollessa nopeampaa ja tilan pienempi, ylimääräinen aika jää vähemmälle. Allekirjoittaneen mielestä jääkiekon kuuluu olla pääsääntöisesti nopeatempoinen maalintekokilpailu, ei taktinen hidastempoinen shakkipeli, jossa pidetään lounastaukoja maalin takana.
Sebastian Aho on ollut turnauksen suurin pettymys
Mannonen: Ei. Esimerkiksi Kanadan Connor McDavidia voidaan pitää heti suurempana pettymyksenä. Maailman paras jääkiekkoilija ei ole saanut tehtyä turnauksessa kuin yhden maalin. Hänen standardinsa on olla maailman paras.
Jos puhutaan Sebastian Ahosta, hänen roolinsa Leijonissa on paljon erilaisempi kuin seurajoukkueessa. Hurricanesissa hän on joukkueen ykköshyökkääjä, Suomen joukkueessa listalla edellä ovat Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja allekirjoittaneen mielestä tällä hetkellä myös äärimmäisen hyvää turnausta pelaava Anton Lundell. Ahon esitys ei ole ollut pettymys, muttei hän ole Artturi Lehkosen tapaan noussut erityisesti esiinkään. Molemmat parantavat varmasti maanantain otteluun.
Utriainen: Jos puhutaan ainoastaan Suomen joukkueesta, niin ehdottomasti kyllä. Ahon pitäisi olla Suomen johtavia hyökkääjiä, mutta siltä ei ole todellakaan näyttänyt. Aho on saanut Suomen hyökkääjistä melkein eniten peliaikaa, mutta tästä on ollut tuloksena ainoastaan yksi laukaus vastustajan maalia kohti.
Kaiken muun lisäksi Aho on ollut aloitusympyrässä heikko voitettuaan ainoastaan 37,5 % ottamistaan aloituksista. Suomen päävalmentaja Antti Pennanen reagoi tähän kesken lauantai-iltana pelatun Ruotsi-ottelun, ja Ahon laidalla pelaavalle Roope Hintzille annettiin aloitusvastuu. Ahon pelatessa Suomi on hävinnyt täysillä kentällisillä turnauksen aikana myös maalipaikkatilastot.
Aho on pelannut työnantajansa Carolina Hurricanesin palveluksessa käynnissä olevalla NHL-kaudella normaalitasoaan huonommin, eli siinä mielessä 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnauksen suoritukset eivät yllätä. Parantamiseen varaa ennen Kanadaa vastaan pelattavaa elintärkeää ottelua riittää.
Jos halutaan tarkastella muiden joukkueiden odotukset pettäneitä pelaajia, nostaisin esille Ruotsilta Elias Petterssonin, Yhdysvalloilta Kyle Connorin ja Kanadalta Nathan MacKinnonin. Kukaan heistä ei ole kyennyt pelaamaan sillä tasolla kuin mitä olisi lupa odottaa.
Yhdysvallat etenee odotetusti turnauksen voittoon myös ilman Quinn Hughesia
Utriainen: Siltähän tämä kieltämättä näyttäisi, mutta en ole vielä valmis menemään näin pitkälle. Launtain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa Kanada oli pelillisesti niskan päällä, vaikka heiltä puuttui sairastumisen vuoksi korvaamaton Cale Makar kokoonpanosta. Lisäksi molemmat Yhdysvaltojen maalit menivät helposti Jordan Binningtonin selän taakse, ja maalivahtipeli vaikuttaisikin olevan ennakoidun mukaisesti Kanadan akilleen kantapää.
Yhdysvallat onnistui kieltämättä jäädyttämään pelin kolmannessa erässä mestarillisesti, ja vaahteranlehtipaidat eivät päässeet ykkösluokan maalipaikoille. Makarin oletettavasti palatessa pelaavaan kokoonpanoon ja MacKinnonin löytäessä entistä enemmän tehojaan ei sisuuntuneiden kanadalaisten voittaminen toista kertaa peräkkäin ole helppo tehtävä.
Jos Suomi voittaisi yllättäen Kanadan alkulohkon päätösottelussa, kohtaisi Yhdysvallat finaalissa Leijonat, ja tuossa tapauksessa tasoero olisi edelleen suuri tähtipaitojen hyväksi. Tilanne olisi sama myös silloin, jos Ruotsi kairaisi tiensä loppuotteluun. Kummallakaan pohjoismaista ei olisi loppuottelussa minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon.
Mannonen: Kyllä. Yhdysvallat oli allekirjoittaneen mielestä turnauksen voittajasuosikki. Todistamme parhaillaan tämän nuoren ikäluokan ensimmäistä yhteistä turnausta. Auston Matthewsin johtama Yhdysvaltojen joukkue on maan historian paras. Se on taitava, vahva, periksiantamaton ja äärimmäisen voitontahtoinen.
Oli jopa hieman yllättävää, että Suomi pysyi 30 minuuttia Yhdysvaltojen perässä. Ottelun toinen puoli, erityisesti kolmas erä olikin Matthewsin joukkueen odotettua dominointia. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelattu ottelu Kanadaa vastaan oli 20 minuuttia upeaa jääkiekkoa. Intensiteetti kuitenkin hieman lässähti loppua kohden ja Yhdysvallat voitti ottelun Binningtonin avustuksella lopulta 3–1.
Joukkue etenee varmasti finaaliin, jossa sitä on todella vaikea voittaa. Tempo on parhaimmillaan aivan käsittämätön.
THREE FIGHTS IN 9 SECONDS.
USA VS CANADA IS WAR. pic.twitter.com/JATLoFEuNP
— IcyVert (@IcyVert) February 16, 2025
Yhdysvaltojen ja Kanadan välisessä 4 Nations Face-Off -turnauksen alkusarjaottelussa nähtiin kolme tappelua ensimmäisen yhdeksän sekunnin aikana.
Turnaus on näyttänyt, että tappelut kuuluvat jääkiekkoon
Mannonen: Fyysisyys ja kovuus kuuluvat jääkiekkoon, valtaosa tappeluista ei. Näimme Suomen ja Ruotsin välisessä ottelussa vaihtoaitioiden edessä Joel Eriksson Ekin ja Patrik Laineen tulisen kinastelun. Leijona ja kolmen kruunun kuningas suorastaan raivosivat toisilleen ja tilanne jatkui vaihtopenkillä. Onneksi tuomaristo ei puuttunut siihen. Allekirjoittaneen mielestä tämä on juuri sitä aitoa tulisieluisuutta. Ei kaikkea tarvitse käsitellä nyrkein, vaikka sekin on NHL:n isännöimässä turnauksessa joskus ihan paikallaan.
Kanadan ja Yhdysvaltojen välisessä ottelussa saimme todistaa hieman toisenlaista lähestymistä. Erityisesti kolmas tappelu J.T. Millerin ja Colton Paraykon välillä oli erään käsikirjoitetun painoshown tuotteistamaa teennäistä höttöä. Miller teki itsestään tilanteessa täyden pellen lyöden tilanteessa osin jopa itseään, kun Parayko koetti kaikin keinoin suojella tunnekuohuissa olevaa Rangersin pelaajaa.
Allekirjoittaneen mielestä tämän kaltaiset "tappelut" eivät kuulu tyyliltään näihin otteluihin, joissa pelaavat maidensa parhaat pelaajat. Tkachukin veljesten rähinät olivat vielä ihan paikoillaan, veljekset ovat olleet tämän turnauksen mielenkiintoisimpia seurattavia ja Yhdysvaltojen joukkueen sielu.
Utriainen: Kaikista terveyteen liittyvistä näkökulmista huolimatta vastaan väitteeseen myöntävästi. Pelkkä yleisön reagointi Yhdysvaltojen ja Kanadan ottelun alkusekuntien myllyihin oli todiste tästä. Jääkiekko on pohjimmiltaan urheiluviihdettä, ja olisi typerää olla tarjoamatta maksavalle kansalle sitä, mitä he janoavat. Erityisesti, kun myös pääosan esittäjät eli pelaajat haluavat sitä.
Omasta mielestäni sovitut näytöstappelut ovat jääkiekossa hölmöjä, eivätkä ne yleensä edes sytytä omaa joukkuetta. Tällä kertaa oli kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen tilanne, että lentopallomailoin asioista keskustelemassa olivat tähtipelaajat eivätkä puhtaasti tappeluita varten joukkueeseen hankitut goonit. Tkachukin luupääveljekset ja intensiivisyydellään kuuluisaksi noussut Miller näyttivät joukkuekavereilleen, että nyt ollaan valmiita tekemään mitä vaan voiton eteen.
Amerikkalaisen showpainin suurena ystävänä fyysinen välienselvittely ei ole minulle mikään kauhistus, kunhan molemmat osapuolet ovat valmiita yhteiseen leikkiin. Samalla olen iloinen siitä, että tappeluiden määrä on huippuvuosista vähentynyt, sillä pelaajauran jälkeisiä huippukiekkoilijoiden traagisia kuolemia on nähty enemmän kuin tarpeeksi. Kaikessa on puolensa ja puolensa.
Sidney Crosbyn tulee olla mukana Milanon olympiajoukkueessa
Utriainen: Tietenkin. Sid the Kid on näyttänyt turnauksen nestorinakin olevansa edelleen pelaaja vailla vertaa. Olympialaiset ilman Crosbya, varsinkin parhaiden pelaajien ollessa paikalla, tuntuisi kaikin tavoin väärältä.
Crosby pelaa turnauksessa ilmiselvästi puolikuntoisena. Hän välttelee laukauksia eikä ota ollenkaan joukkueensa aloituksia. Käsivammastaan huolimatta varsinkin avausottelussa Ruotsia vastaan hänen timanttiset jääkiekkoaivonsa ja ymmärryksensä pelistä pääsivät loistamaan.
Pingviiniesikuva Mario Lemieux oli Kanadan kapteenina mukana johdattamassa punapaidat kultamitaliin Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002. Crosbylla voisi olla samanlainen rooli. Minulle on tullut jopa sellainen mielikuva, että voitontahtoiselle Crosbylle maajoukkuepelit saattavat tässä vaiheessa uraa olla NHL-otteluja tärkeämpiä. Penguinsin menestymisen vuodet näyttäisivät olevan toistaiseksi takanapäin.
Mannonen: Tämä on hyvin mielenkiintoinen väite. Jos Kanada häviää maanantaina Suomelle ja Ruotsi ottaa yhdenkin pisteen Yhdysvalloilta, niin kotijoukkue jää koko turnauksen viimeiseksi. Se yhdistettynä alle 20 vuotiaiden MM-kisoissa tulleeseen pannukakkuun olisi aivan järkyttävän iso asia jääkiekon kotimaassa.
Tässä vaiheessa mietittäisiin varmasti sellaistakin asiaa, että onko Sidney Crosbyn aika tullut päätökseensä Kanadan joukkueen kapteenina. Olen katsonut turnauksen kaikki ottelut ja Crosby on ollut Kanadan parhaita pelaajia, kuten hän on aina ollutkin maajoukkueessa.
Olympialaisten alkuun on vuosi aikaa. Miten hyviä Kanadan nuoret tähdet Connor Bedard ja Macklin Celebrini ovat silloin? Jos Kanada jää tämän turnauksen viimeiseksi, en näe edes Crosbyn paikkaa joukkueessa mitenkään varmana.
Commodore 64 naulaa ja Mäkinen haipeissa selostuskopissa 😍🇫🇮#4nations pic.twitter.com/3rTDqAuOkj
— Ruutu Urheilu (@RuutuUrheilu) February 15, 2025
Antti Mäkinen on selostanut 4 Nations Face-Off -turnauksessa Suomen otteluissa tunteella ja asiantuntemuksella.
Antti Mäkinen on Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoselostaja
Mannonen: Antti Mäkinen on kerronnaltaan, tietopankiltaan ja äänenpainoltaan allekirjoittaneen mielestä Suomen paras jääkiekkoselostaja. Selostajalla on vuosikymmenten ajalta kasaantunut laaja jääkiekon syväosaaminen, jota hän jakaa onnistuneesti vahvalla tunnistettavalla äänellään katsojille.
Mäkisen kulkemasta polusta voisi moni härmäläinen ottaa mallia. Hän on rohkeudellaan tehnyt vaikutuksen Pohjois-Amerikan suurimpiinkin jääkiekkotoimijoihin. Moniko suomalainen on pystynyt samaan? Jokaisella meistä on heikkoutensa, kuten on varmasti Mäkiselläkin. Elämässä et voi koskaan miellyttää kaikkia. Työssään selostaja on kuitenkin rautainen asiantuntija.
Utriainen: Ei ehkä vielä, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa. Hän osaa selvästi eläytyä Suomen otteluihin, välittää voittamisen tunnelmat kotikatsomoihin ja hän pystyy pitämään onnistuneesti toisinaan NHL-lähetyksissä ärsyttäneet maneerinsa poissa maajoukkueotteluita selostaessaan.
Mäkinen selvästi elää ja hengittää jääkiekkoa, toisin kuin selostajalegenda ja sinivalkoinen ääni Antero Mertaranta, joka vaikutti seuraavan jääkiekkoa intohimolla vain arvokisojen ajan. Mertarannan selostamisen puolueellisuus meni varsinkin viime vuosina jo pahasti yli kääntyen rasittavan puolelle.
Mäkisen ego kestää myös apuna olevat asiantuntijakommentaattorit selostuskopissa, ja yhteispeli Jussi Jokisen kanssa on toiminut mainiosti. Mäkinen osaa ja uskaltaa antaa myös Jokiselle tilaa, ja toisaalta Jokinen ei ala kertomaan asioita päävastuun tunnelman luomisesta kantavan Mäkisen yli.
Suomen arvokisavoitto nostaisi Mäkisen ikiajoiksi unohtumattomien Suomen maajoukkueen legendaaristen selostajien vähäiseen joukkoon. Siihen asti minun on pakko, kaikesta huolimatta, nostaa Mertaranta vuosikymmenien takaisilla meriiteillään vielä Mäkisen edelle. Ehkäpä joskus vuonna 2030 tilanne on jo toinen