Samaa mieltä vai eri mieltä? Jatkoajan NHL-toimituksen toimituspäällikkö Aki-Petteri Pulkkinen ja toimittaja Teemu Utriainen käyvät vielä kertaalleen läpi 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnauksen lopullista antia.

Yhdysvallat oli turnauksen paras joukkue

Pulkkinen: Tuloksellisesti ei. Yleisesti kyllä. Yhdysvallat oli alkulohkon ottelussa Kanadaa vastaan niskan päällä. Kanada ei saanut käytännössä mitään aikaan. Finaalissa ero ei ollut yhtä suuri, mutta yhdysvaltalaisilla oli siinäkin silmämääräisesti paremmat maalintekopaikat, vaikka maaliodottama kääntyikin Kanadalle.

Yhdysvallat oli kollektiivina turnauksen paras joukkue. Pelaajat toteuttivat samaa sapluunaa päivästä yksi alkaen. Paras maaliero ei merkitse lyhyissä turnauksissa mitään, kun vain tuloksella on merkitystä, mutta se antaa osviittaa. Siinä Yhdysvallat oli turnauksen ykkönen.

Fakta on myös se, että oikeat pelit täytyy voittaa. "Win the right games", sanoi kiekkoleijona numero 79 Juhani Tamminen aikoinaan. Tämän Kanada hoiti tyylikkäästi. Auston Matthewsilla oli huippupaikkoja loppuottelun jatkoajalla, mutta Maple Leafsin veri virtaa syvällä hänessä, eikä jenkkikapteeni onnistunut tärkeillä hetkillä.

Utriainen: Ei. Yhdysvalloilla oli turnauksen paras maaliero, ja he hävisivät varsinaisella peliajalla ainoastaan alkulohkon merkityksettömän päätösottelun Ruotsia vastaan. Siitä huolimatta Kanada oli turnauksen paras joukkue.

Alkulohkon ottelussa Yhdysvallat voitti Kanadan, vaikka he eivät pelillisesti olleet juurikaan vaahteranlehtipaitoja parempi joukkue. Jenkit ottivat alkulohkon ottelun haltuunsa tappelemalla, mutta ottelu ratkesi lopulta Jordan Binningtonin helppoihin maaleihin.

Loppuottelussa Kanada hallitsi ottelua hienoisesti kahden ensimmäisen erän ajan, mutta Yhdysvalloilla oli ottelussa kieltämättä paremmat paikat lopulliseen ratkaisuun ennen Connor McDavidin mestaruusmaalia jatkoajalla.

Lopulta tulokset ratkaisevat, ja Kanada näytti olevansa yhä jääkiekon mahtimaa numero yksi.

Nathan MacKinnon valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, vaikka hän ei ollut edes oman joukkueensa paras

Utriainen: Ymmärrän idean väitteen takana, mutta vastaan silti ei. Nathan MacKinnon oli oikea valinta turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Viime kauden päätteeksi NHL:n arvokkaimmalle pelaajalle jaettavan Hart Trophyn voittanut MacKinnon nousi esiin silloin, kun piti.

Colorado Avalanchen supertähti teki vähintään yhden maalin joka pelissä Yhdysvallat-alkusarjaottelua lukuun ottamatta. Nova Scotian kasvatti iski arvokkaat avausmaalit alkulohkossa Ruotsia ja finaalissa tähtipaitoja vastaan. Kun loppuottelupaikka oli panoksena, hän rankaisi Leijonia kahdesti.

Maalipörssin voiton lisäksi MacKinnon laukoi turnauksessa yhdessä tähtipaitojen Brady Tkachukin kanssa eniten laukauksia kohti vastustajan maalia. Hän oli aktiivinen läpi turnauksen.

Ei olisi ollut myöskään väärin antaa MVP-pystiä joko Sidney Crosbylle tai turnauksen voittomaalin iskeneelle McDavidille. Jos Yhdysvallat olisi voittanut mestaruuden, Connor Hellebuyck, Brady Tkachuk tai Jake Guentzel olisivat olleet lähellä palkinnon voittamista.

Pulkkinen: Tämä valinta meni väärin. Todetaan alkuun se tosiasia, että kaikkihan me tiesimme ennen turnausta, että Yhdysvallat ja Kanada kohtaavat lopulta finaalissa, eikö vain? Näin kävi. Kuka oli finaalin ylivoimainen ykkönen? Kyllä, hän oli maalivahti Binnington, joka pani jälleen kerran TD Gardenin polvilleen. Moni varmasti muistaa vuoden 2019 Stanley Cupin finaalit, joissa hän kaatoi samassa hallissa suomalaisten harmiksi Boston Bruinsin ja Tuukka Raskin, josta olisi tullut seiskapelin voiton myötä historian ensimmäinen suomalainen Conn Smythe -voittaja.

Pohjoisamerikkalaisten joukkueiden ainoat merkitykselliset ottelut turnauksessa olivat toisiaan vastaan. Molemmissa leireissä kyllä tiedettiin, etteivät piskuiset pohjolan pojat tule Euroopasta heidän väliinsä.

Binnington torjui alkusarjan ottelussa Yhdysvaltoja vastaan 91,3 prosentin varmuudella, finaalissa hänen lukemansa oli 93,94. Alkusarjan ottelussa jenkkejä vastaan hän haparoi, mutta ei Kanada joukkueenakaan tarjonnut Binningtonille kummoisia eväitä. Suomi- ja Ruotsi-ottelut olivat vain kosmetiikkaa.

Neljän ottelun eli koko turnauksen mitassa MacKinnonin valinta oli kuitenkin ansaittu. Hän oli tehokas eikä katkennut. Coloradon tähtihyökkääjä löi finaalissa alkutahdit ottelulle, mikä varmasti vapautti Kanadan tekemistä, vaikka joukkue oli ollut hyvä otteluiden alussa läpi turnauksen.

Maalinteko on edelleen jääkiekon vaikein asia. Siinä MacKinnon onnistui parhaita vastaan useammin kuin kukaan muu. Hänelle on siis annettava se, mikä hänelle kuuluu.

Jumbo-Suomi oli muita joukkueita jäljessä kaikessa

Pulkkinen: Tästä on mahdotonta olla eri mieltä. Suomi antoi kaikessa tasoitusta muille maille. Pukumiehet jopa antoivat median hiillostaa pelaajia kysymyksillä Patrik Laineen asuinpaikasta. Tämäkin pieni ylimääräinen stressi olisi voitu purkaa totuudella. Vaikka ei se isossa kuvassa olisi mitään muuttanut.

Suomi on eittämättä pudonnut isojen maiden kelkasta. Ruotsi-ottelukin oli täysin kolikonheittopeli. Mutta koska parhaat vastaan parhaat -turnauksessa tuli yksi voitto ja finaalipaikkakin oli teoriassa parin maalin päässä, Jääkiekkoliitto porskuttaa tällä pitkään.

Utriainen: On pakko todeta, että olen samaa mieltä. Leijonat teki turnauksessa vähiten maaleja yhdessä Ruotsin kanssa, ja samalla Suomen verkkoon iskettiin kiekkoja eniten. Joukkueen maaliero oli selvästi turnauksen heikoin.

Suomi oli kaikissa otteluissa lyhyitä pätkiä lukuun ottamatta selvästi vastustajiaan jäljessä. Oikeastaan vain Ruotsi-ottelun kolmas erä oli sellaista peliä, jota joukkueelta olisi kaivattu enemmän, mutta tuolloinkin ykkösluokan maalipaikat jäivät vähäisiksi.

Usein eliittiluokan maalivahtipeli on pelastanut Suomen arvoturnauksissa, mutta nyt ei nähty edes sitä. Turnauksen jälkeen pitkän jatkosopimuksen Vancouver Canucksin kanssa tehnyt Kevin Lankinen oli koko turnauksen ajan epävarma, ja avausottelun murskatappiossa Yhdysvaltoja vastaan Juuse Sarokselta jäivät huippupelastukset tekemättä.

Myös ennakkoon hehkutettu kaikkien aikojen hyökkäys oli kokonaisuudessaan tussahdus. Yksikään ketju ei kyennyt luomaan kunnolla painetta vastustajien alueelle. Erityisesti Sebastian Ahon ja Roope Hintzin tandemin suorittaminen hyökkäyspäässä oli jopa hirvittävää seurattavaa. Myös kapteeni Aleksander Barkovilta ja tämän ketjukavereilta olisi kaivattu enemmän tehoja.

Suomen peli oli hidasta ja päämäärätöntä. Kiekkokontrolliin perustuva pelaaminen jäi haaveeksi. Usein joukkueen hyökkäykset olivat tuomittuja epäonnistumaan jo ennen käynnistymistään.

Itse asiassa Suomi ei yhdessä asiassa ollut turnauksen heikoin: aloitukset. Siinä Ruotsi surkuhupaisasti pelanneiden keskushyökkääjiensä kanssa oli leijonapaitojakin kehnompi. Tämä tuskin on kuitenkaan torijuhlien arvoinen saavutus.

Turnauksen politisoituminen oli huomioarvon ja jääkiekon suosion kasvun puolesta vain hyvä asia

Utriainen: Vaikka aina sanotaan, että urheilu ja politiikka pitäisi erottaa toisistaan, reaalimaailmassa tilanne ei ole aivan noin yksioikoinen. Yhdysvaltojen tilanne on Donald Trumpin virkaanastumisen jälkeen ollut tulikuuma useilla eri rintamilla, eikä tämä ole oikea foorumi sen tarkempaan läpikäymiseen.

Kiistatonta on kuitenkin se, että varsinkin yleisössä Pohjois-Amerikan leirien välinen jännite oli käsinkosketeltava, ja tunnelma otteluissa oli huumaava. Olisi typerää vähätellä kaukalon ulkopuolisten asioiden vaikutusta tähän. Erityisesti Montrealissa pelatun alkusarjan matsin kansallislaulut olivat jotain sellaista, jota harvoin pääsee edes television välityksellä todistamaan.

Jääkiekkoromantikkona harmitti, että kesällä traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistaminen himmeni loppuottelussa kaiken muun hässäköinnin taustalle. Torstai-iltana paikallista aikaa pelatun finaalin katsojaluvut olivat Yhdysvalloissa suuremmat kuin yhdessäkään NHL-ottelussa koskaan sen jälkeen, kun sarjaa on näytetty valtakunnallisilla kanavilla. Myös Kanadan tv-katsojaluvut olivat huikeat.

Itse otteluiden lisäksi jääkiekko oli hetken aikaa koko Pohjois-Amerikan kuumin urheilulaji. Kaikki puhuivat tulevasta ottelusta ja kaikilla oli asiaan mielipide. Koko lajin näkyvyys oli epäilemättä suurempaa kuin koskaan aiemmin tällä vuosituhannella.

Kaiken tämän voisi olettaa lisäävän myös NHL-otteluiden katsojalukuja ja mediahuomiota, ja valtion päämiesten julkinen keskinäinen nokittelu on ollut omalta osaltaan tätä aiheuttamassa. Halusimmepa sitä tai emme.

Pulkkinen: Toveri Utriainen niputti ajatukseni aika hyvin tekstin muotoon yläpuolella. Heitän kuitenkin oman viisisenttiseni tähän soppaan.

Urheilu ja politiikka ovat aina olleet ja ovat jatkossakin osa politiikkaa. Kun isot urheilupamput väittävät muuta mediassa, se saa aina kiusallisen hymyn nousemaan suupielilleni.

Koska Yhdysvaltojen ja Kanadan tilanne on niin herkkä kuin se on, loppuottelu oli enemmän kuin vain jääkiekko-ottelu Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä.

Puhtaasti jääkiekon kannalta poliittinen narratiivi oli erinomainen asia. Tätä turnausta muistellaan varmasti pitkään. Uskon, että NHL-kiekkoa Pohjois-Amerikassa välittävät kanavat kiittävät.