Sidney Crosby johdatti joukkonsa jälleen yhteen mestaruuteen parhaiden pelaajien turnauksessa, aivan kuten monesti aiemminkin. Ennen 4 Nations -turnausta kolmet edelliset arvokisat olivat päättyneet vaahteranlehtipaitojen voittoon, ja pienissä kaukaloissa edellinen tahra kultasarjaan on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1996.
Tällä kertaa matka ei kuitenkaan ollut yhtä mutkaton kuin muutamia kertoja aiemmin. Kanada hävisi Yhdysvalloille alkusarjassa, ja finaalissakin vaahteranlehtipaidat näyttivät olevan ajoittain potkun tai kaksi jäljessä. Lopulta yksilöt, kuten voittomaalin tehnyt Connor McDavid ja tiukkoja torjuntoja napannut Jordan Binnington ratkaisivat voiton.
Jälleen kerran kapteenin C-tunnusta rinnassaan kantanut Crosby jakoi finaalin jälkeen kunniaa myös vastustajalle.
– Yhdysvallat oli tietenkin kova vastustaja. He puskevat kovaa, ja Binner teki muutaman upean torjunnan, mutta täytyy antaa heille tunnustusta, he olivat todella kova joukkue, kuten kaikki muutkin. He pelasivat hyvin.
Kanadan kannalta lisäjännitystä otteluun toi se, että finaali pelattiin Yhdysvaltojen maaperällä Bostonissa. Crosby tunnusti tunteneensa jännitteen joukkueiden välillä.
Olen ollut onnekas saadessani pelata uskomattomissa joukkueissa
– Tunnelma oli todella jännittynyt. Tuntui enemmän vierasottelulta meille, mutta toisaalta myös kanadalaisia faneja oli paikalla. Kuitenkin tunnelma oli enemmän vieraspelin kaltainen. Ottelu oli todella tiukka, ja kun mentiin jatkoajalle, mitä tahansa saattoi tapahtua. Yhdysvallat hallitsi jatkoaikaa suurimmaksi osaksi, mutta me saimme muutaman ison torjunnan, ja sitten McDavid teki huikean maalin hienosta syötöstä, Crosby kertasi.
Aiempia voittoja ja turnauksia Crosby ei osannut laittaa järjestykseen.
– Olen ollut onnekas saadessani pelata uskomattomissa joukkueissa, alkaen nuorten MM-kisoista olympialaisiin, maailmanmestaruuskisoihin, World Cupiin ja nyt tähän. On vaikea laittaa näitä järjestykseen, mutta olen todella kiitollinen, että saan edustaa Kanadaa ja pelata näiden pelaajien kanssa.
Jo ennen turnauksen alkua puhuttiin siitä, mahtaako 4 Nations Face-Off -turnauksen taso olla yhtä korkea kuin parhaiden pelaajien turnauksissa aiemmin. Panoksena oli tietysti lajin herruus vuoden ajaksi sekä pokaali, mutta tason odotettiin olevan samankaltainen kuin tähdistöotteluissa.
Näin ei kuitenkaan ollut ainakaan Crosbyn tai muiden pelaajien mielestä, vaan kaikki antoivat kaikkensa.
– Taso, jonka näimme viimeisten kymmenen päivän aikana, oli uskomaton. Siitä on kulunut jonkin aikaa, joten vertailu on vaikeaa, mutta sanoisin, että se on ollut yleinen puheenaihe muillekin pelaajille. He tuntevat samalla tavalla. Joten kyllä, mielestäni se on reilua.
– Puhuessamme tasosta ja siitä, kuinka hyviä kaikki joukkueet ovat, sekä siitä, kuinka haastavaa on lyhyessä ajassa tulla yhteen ryhmänä ja pelata haluamallaan tavalla, mielestäni tämä oli upea kokemus. Sitä on vaikea laittaa järjestykseen, mutta olla osa tätä ryhmää ja löytää keino voittaa, ja kokea Montrealin ja tämän paikan ilmapiiri, oli uskomatonta. Ihmiset, jotka katsoivat, varmasti tunsivat, kuinka paljon kaikki halusivat voittaa ja kuinka paljon panostivat tähän, Crosby veisteli.
Kehuja McDavidille, MacKinnonille ja Binningtonille
Kanadan joukkueessa oli ikärakenteeltaan kahden kerroksen väkeä. Mukana oli nuoria, jotka ottavat ensimmäisiä askeleitaan maajoukkueessa sekä kokeneita konkareita, joille turnaus ei suinkaan ollut ensimmäinen maajoukkuekokemus.
– Tämä on uuden sukupolven ja uuden joukkueen turnaus. Aiemmissa joukkueissa oli monia pelaajia, jotka olivat pelanneet yhdessä aiemmin, ja mukana oli vain muutama uusi pelaaja. Tämä joukkue oli suurimmaksi osaksi täysin uusi. Oli hienoa nähdä, kuinka pelaajat tulivat yhteen viimeisten kymmenen päivän aikana, ja kuinka innoissaan kaikki olivat ja kuinka paljon tämä merkitsi kaikille, Crosby kehui.
Varakapteenina joukkueessa pelasi maailman paras jääkiekkoilija McDavid, joka oli mukana jo vuoden 2016 World Cupissa, mutta tällä kertaa valokeila hänen ympärillään oli suurempi ja kirkkaampi. Lisäksi hän pelasi World Cupissa Kanadan joukkueen sijaan Pohjois-Amerikan nuorten joukkueessa.
Crosby kehui finaalin jälkeen erityisesti sitä, miten McDavid pelasi kovan paineen alaisena. Hän otti esimerkiksi viime kevään Stanley Cupin finaalit, jolloin Edmonton Oilers nousi McDavidin johdolla pitkältä takamatkalta aina seiskapeliin saakka. Palkintoa ei tuolloin tullut, joten Crosbyn mukaan oli hienoa, että nyt myös McDavid sai sen, mitä lähti hakemaan.
Tiedän, kuinka paljon hän panostaa tähän, ja oli hienoa nähdä hänen saavan palkinnon siitä.
– Hänellä on paljon paineita, ja hänellä oli uskomaton viime kausi. Hän meni finaaleissa seitsemänteen peliin saakka. Hän tekee niin paljon joukkueelleen ja liigalle ja häneen kohdistuvat suuret odotukset.
– Jos joku voi samaistua siihen, niin minä. Tiedän, kuinka paljon hän panostaa tähän, ja oli hienoa nähdä hänen saavan palkinnon siitä. Hän on isojen pelien pelaaja. Hän on todistanut sen uransa aikana, ja olen varma, että tämä voitto merkitsi hänelle ja meille kaikille paljon.
McDavid ei ollut parhaimmillaan finaalissa, joten voisi sanoa voittomaalin menneen oikean pelaajan nimiin.
– Kuka tahansa olisi voinut tehdä voittomaalin, mutta hänen kohdallaan se tuntuu erityisen sopivalta. Hänellä on kyky muuttaa peli yhdellä suorituksella, ja hän on todistanut sen yhä uudelleen ja uudelleen. Tänään hän teki sen yhdessä uransa suurimmista hetkistä.
Kapteenin kehut saivat myös ennen turnausta ja sen aikana parjattu maalivahti Binnington sekä Nathan MacKinnon, joka palkittiin turnauksen arvokkaimpana pelaajana finaalin jälkeen.
Binningtonin kohdalla esiin nousivat tärkeä kopit ratkaisuhetkillä.
– Minulla ei ole tarpeeksi sanoja kuvailemaan hänen panostaan. Hän oli uskomaton. Niin rauhallinen ja niin paljon isoja torjuntoja. Heillä oli vaarallisia pelaajia koko joukkueellinen, ja hän torjui valtavia laukauksia suurimmissa mahdollisissa hetkissä erityisesti jatkoajalla. Hän piti meidät pelissä ja antoi meille mahdollisuuden tehdä voittomaali. Hän pelasti meidät monta kertaa tänään ja oli ehdottomasti ratkaiseva tekijä.
MacKinnonia Crosby kuvaili kytkinpelaajaksi, mikä on nähty myös NHL:n puolella.
– Turnauksen MVP -palkinto kertoo kaiken. Hän on kytkinpelaaja, joka nousee esiin isoimmissa hetkissä. Hän on tehnyt sen yhä uudelleen, ja nyt hän teki sen meidän puolestamme. Tiedän, kuinka paljon tämä merkitsee hänelle, ja olen todella iloinen, että hän sai työstään palkinnon. Hän pelasi upean turnauksen.
Toiveissa laajempi parhaiden pelaajien turnaus
Crosby toivoo parhaiden pelaajien turnausten saavan jatkoa yhä laajemmassa muodossa, sillä hänen mukaansa kaikki pelaajat ansaitsevat saada vastaavanlaisen kokemuksen. Näin myös kilpailua ja kiinnostusta olisi enemmän.
– Jos turnausta voisi laajentaa, se olisi hienoa. On paljon päätöksiä tehtävänä siitä, miten joukkueet valitaan ja miten prosessi etenee. Mutta jo nyt neljä joukkuetta toivat esiin uskomattoman kilpailuhengen. Mielestäni laajentaminen toisi vielä enemmän kilpailua ja kiinnostusta. Monet huippupelaajat eivät saaneet mahdollisuutta pelata tässä turnauksessa, mutta olisivat varmasti halunneet ja ansainneet sen. Joten saa nähdä, miten se järjestetään.
Tärkeintä kuitenkin Crosbyn mukaan oli se, että parhaat pääsivät jälleen pelaamaan tosiaan vastaan, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Seuraava turnaus tulee eteen jo vuoden päästä, kun olympialaiset mitellään Milanossa. 4 Nations -turnauksen voidaankin nähdä olevan lämmittelyturnaus ennen viiden renkaan kisoja.
– Oli pitkä odotus ennen kuin tämä turnaus saatiin lopulta järjestettyä. Useita kertoja näytti siltä, että parhaiden pelaajien turnaus tapahtuisi, mutta ei tapahtunutkaan. Nyt, kun lopulta saimme tämän mahdollisuuden, kaikki todella odottivat sitä innolla. Kaikki joukkueet tunsivat näin, mutta erityisesti meidän joukkueemme, koska se oli niin uusi ryhmä.
– Olympialaiset eivät ole kaukana. On hienoa tietää, että NHL-pelaajat ovat siellä mukana. Se motivoi pelaajia ja antaa jotain, mitä odottaa.