Tapparan voitto ei tullut todellakaan helpolla, sillä joukkue oli takaa-ajoasemassa suurimman osan ottelusta. Kolmannessa erässä joukkue nousi kahden maalin takaa tasoihin ennen jatkoerässä syntynyttä voittomaalia. Puolustaja Daniel Brickley nosti esiin sen, kuinka voittamisen kulttuuri elää tamperelaisseurassa.
− Tuntuu erittäin hyvältä. Joukkue osoitti luonnetta tulemalla takaa ohi. Se osoitti, minkälainen ryhmä meillä on pukukopissa, joukkue taistelee loppuun asti.
Samaan aikaan Lappeenrannassa pelatun ottelun kanssa kyseessä olivat Liiga-historian 19. ja 20. kerrat, kun ottelusarja ratkeaa kerrasta poikki -maaliin jatkoerässä. Näistä 13 on nähty ottelusarjoissa, joissa pelataan vähintään viisi ottelua.
− Pienenä unelmoi ratkaisupelistä jatkoajalla, ja oli hauska olla osa näin kilpailuhenkistä peliä. Kiekko-Espoo oli hyvä joukkue, tunnelma oli hieno, ja olen iloinen, että voitimme.
Brickley oli isossa roolissa Tapparan kolmannen ja jatkoerän maaleissa. Jonathan Anderssonin maaliin hän sai syöttöpisteen ja Tapparan hakiessa tasoitusta hän laukoi viivasta. Maalinedusruuhkassa kiekko pelattiin Julius Mattilalle, joka teki Tapparan tasoituksen ja näin ottelu eteni jatkoerään.
− Tarkoituksena oli laittaa kiekkoa maalille, ja Julius teki hienon työn maalin edessä tehdessään maalin.
Tappara teki voittomaalinsa alivoimalla. Kiekko päätyi maalintekijä Otto Rauhalalle, kun Brickley katkaisi Santeri Virtasen syötön. Kiekko-Espoon hyökkääjä tavoitteli takatolpalta Peter Quennevilleä.
− Laitoin vain mailan väliin, ja sen jälkeen kapteenimme laittoi turbovaihteen silmään.
Brickley pelaa ensimmäistä kauttaan Tapparassa, mutta hän pystyy aistimaan sen, miksi joukkue on voittanut kolme edellistä mestaruutta.
− Tämä on voittava organisaatio, ja se on osa kulttuuria. Tunnelma on voittava, ja pitempään mukana olleet paikalliset tuovat joka päivä sitä esiin.
Yksi tällaisista pelaajista on Veli-Matti Savinainen, joka palasi Tapparan riveihin ottelusarjan ratkaisevassa pelissä. Jo ottelun alussa hän näytti kovuuttaan taklaamalla Kiekko-Espoon Tobias Ekbergiä, joka jätti pian pelin kesken.
− Hän tuo vahvaa energiaa joukkueeseen. Oli hienoa saada takaisin hänet kokoonpanoon. On tietysti harmi, että loukkaantumisia sattuu, Brickley totesi.
Seuraavaksi Tappara kohtaa paikallisvastustaja Ilveksen. Vaikka Brickley onkin pelannut kirvesrinnoissa vain tämän kauden, hän tietää, mistä tulevassa ottelusarjassa on kyse.
− Siitä tulee sota, ja on hauska olla osa sitä kamppailua. Kyse on Tampereen herruudesta, ja nyt katsomme, kuka on kaupungin kuningas.