Sidney Crosby on yhtä hymyä 4 Nations Face-Off -turnauksen mediatilaisuudessa. Syy on selvä, sillä pelaahan hän monen muun tapaan ensimmäistä kertaa maajoukkueessa sitten vuoden 2016 World Cupin, josta on aikaa lähes vuosikymmen.
Vaikka pelikaverit ympärillä ovat jonkin verran vaihtuneet, yksi asia on ja pysyy. Rinnassa on edelleen kapteenin tunnus, aivan kuten kaikissa muissakin otteluissa kaudesta 2007–08 lähtien. Tuona aikana niin seurajoukkueessa kuin maajoukkueessa hän on ollut ilman kapteenin tunnusta vain Vancouverin olympialaisissa talvella 2010.
– On aina kunnia edustaa Kanadaa ja pukea maajoukkuepaita ylle. Odotan innolla turnausta, sillä meillä on todella kilpailullinen joukkue. Täällähän lätkänpelaaja haluaakin olla, Crosby lausui.
Kiekkoikonin monissa vastauksissa korostui se, kuinka hän on aidosti odottanut seuraava mahdollisuutta maajoukkuepaidan pukemiseen. Kun edellisestä kerrasta on aikaa lähes kymmenen vuotta, se tietää sitä, että välissä on lähes yksi kokonainen sukupolvi, joka ei ole koskaan pelannut parhaita vastaan maajoukkuepaita yllään.
– Nautin, kun saan olla täällä. Samalla tämä on jännittävää, sillä tätä on varmasti jokainen odottanut vesi kielellä, aivan kuten minäkin. Meillä on joukkueena hyviä kokemuksia maajoukkueesta, ja uskon, että tälläkin kertaa kaikki menee hyvin.
Menestystä todella on, sillä Kanada on voittanut kolme edellistä maajoukkueturnausta, joissa mukana ovat olleet NHL-pelaajat. Pienessä kaukalossa ainoa tahra on World Cupin tappio Yhdysvalloille vuodelta 1996.
– Teen kaiken sen eteen, että joukkueemme menestyisi. Keskityn olemaan parempi pelaaja ja ohjaamaan heitä, joille tilanne on uusi. Pelitapaan tottuminen vie aikaa, kun mukana on eri roolien pelaajia, mutta yritämme löytää keinon tottua siihen ja pelata parasta peliämme.
Crosby korostaa kapteenin roolissa sitä, että hän haluaa kokemuksellaan puskea nuorempia kavereita eteenpäin. Soihtu tulee auttamatta antaa seuraavalle manttelinperijälle pian, sillä Crosbyllä on ikää jo 37 vuotta.
Tätä silmällä pitäen kapteenistoon onkin valittu nuoremman ikäluokan edustajat, kun Connor McDavid, 28, ja Cale Makar, 26, kantavat varakapteenin tunnusta rinnassaan.
– Olen ollut tässä tilanteessa aiemmin, mutta kaikki eivät ole. Yritän tarjota apua ja tukea, jotta saamme kaikista parhaan mahdollisen suorituksen irti.
– Maajoukkueelle ja maalle pelaaminen on isoin ja tärkein asia, mutta tärkeää on myös se, että opin uutta joukkuekavereistani ja saan pelata heidän kanssaan. Toisaalta saan myös itse oppia nuoremmilta ja toivottavasti teemme ohessa myös kovaa tulosta, Crosby päätti.
Makar odottaa joukkuekavereidensa kohtaamista
Makar valittiin joukkueen kapteenistoon, vaikka hän on joukkueen toiseksi nuorin yhdessä Brandon Hagelin kanssa. Heitä nuorempi on vain yllätysvalinta Seth Jarvis, joka on maajoukkueen ainoa 2000-luvulla syntynyt pelaaja.
Makarille turnaus on ensimmäinen aikuisten maajoukkueessa, ja nuorten MM-kisoissakin hän on ollut vain kertaalleen vuonna 2018.
– Tämä on spesiaalia ja olen todella innoissani. Ensimmäinen parhaiden pelaajien turnaus minulle, joten totta kai olen odottanut tätä, Makar hymyili.
Nuori ja dynaaminen puolustaja oli otettu siitä, että hänet valittiin joukkueen kapteenistoon muun muassa ohi joukkuekaverinsa Nathan MacKinnonin.
– Muistan katsoneeni Crosbyn pelejä ja sitä, kuinka hän on kapteenina saanut joukkueesta parhaan tuloksen irti. Kanadalla on paljon menestystä hänen ansiostaan. Hän on upea ja merkittävä pelaaja, joka on antanut niin monelle niin paljon, Makar kehuu.
Seurajoukkuetasolla Makar edustaa Colorado Avalanchea, joka on ollut todellinen suomalaisjoukkue viime kausien aikana. Sitä se on edelleen, vaikka joukkueen ja koko sarjan eliittiin kuuluva Mikko Rantanen kaupattiin joukkueesta.
Mikkoa vastaan on erilaista pelata nyt, kun hän on juuri lähtenyt joukkueestamme.
Hänen tilalleen Avalanche sai Martin Necasin, joka saa Makarilta kehuja. Rantastakaan hän ei ole unohtanut, pelasihan hän koko NHL-uransa tähän saakka turkulaishyökkääjän kanssa.
– Necas on dynaaminen ja todella nopea. Hän kääntää pelin nopeasti, saa kiekon alueella ja luo kuin tyhjästä tilanteita. Hän on sopiva lisä joukkueeseemme. Pelaamme hyvin yhteen, vaikka kemia tietysti paranee vielä entisestään, kun aikaa kuluu.
– Mikkoa vastaan on erilaista pelata nyt, kun hän on juuri lähtenyt joukkueestamme. Hän on kuitenkin erittäin lämmin ihminen ja hyvä tyyppi, ja toivon hänelle pelkkää hyvää.
Rantasen ohella Makar pääsee mittelemään myös nykyistä joukkuekaveriaan Artturi Lehkosta vastaan. Lehkosen on kuvattu olevan jopa yksi sarjan aliarvostetuimmista pelaajista, mutta Makar tietää hänen taitonsa ja sen, että hän ei päästä ketään helpolla.
– Odotan innolla sitä, että pääsen pelaamaan häntä vastaan. Se tulee kyllä olemaan hankalaa, sillä Lehkonen on erittäin työteliäs pelaaja, ja hän tekee aina kaikkensa joukkueen eteen. Hauskaa se kuitenkin tulee olemaan.