Kuumat Liiga-väitteet: Sportin olisi kannattanut luopua Leppäsestä, pelaajamarkkinat ovat kuin Sahara

LIIGA / Artikkeli
Sportin päätös pitää kiinni muun muassa pistepörssin voittoa tavoittelevasta Atro Leppäsestä puhuttaa.
Liigan kuumissa väitteissä Jatkoajan toimitusta puhuttivat tällä kertaa Sportin päätös olla kauppaamatta pelaajia sekä pelaajamarkkinoiden kuivuus.

Ajankohtaisista väitteistä omat mielipiteensä antavat tällä viikolla Eero Hurmerinta, Emmi Iwanoff ja Niko Välkepinta.

Sportin olisi kannattanut myydä Leppänen

Välkepinta: Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppainen kertoi viime perjantaina Ilkka-Pohjalaiselle, ettei seura aio myydä pelaajiaan ennen siirtotakarajaa. Joukkue tavoittelee mahdollisimman pitkää pudotuspelikevättä.

Kirjoitushetkellä vaasalaisjoukkue on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, viisi pistettä JYPin edellä. Sport on siis tätä menoa suuntaamassa juuri ja juuri jatkopeleihin. Näin ollen voisi ajatella, ettei lento voi kantaa kovinkaan pitkälle.

Kun Sport on kohdannut sarjan kärkipään vastustajia, on lähinnä kultakypärä Atro Leppänen näyttänyt pelaajalta, joka pystyy ottamaan joukkueensa reppuselkään. Muut ovat kadonneet enemmän tai vähemmän varjojen maille. Mielestäni ei siis ole millään muotoa realistista odottaa, että joukkuetta nähtäisiin puolivälierissä asti.

Tilannetta eivät helpota maalivahtien loukkaantumiset, vaikka 18-vuotias Masi Härkönen onkin pelannut kovassa paikassa kiitettävästi.

Ottaen huomioon potentiaalisen massiivisen myyntihinnan, olisi ainakin poikkeuksellisesti puolustajana pistepörssin kärkeä kutittelevan Leppäsen myyminen ehkä sittenkin kannattanut. Huolimatta siitä, että Sportin taloustilanne paranikin hiljattain.

Hurmerinta: On epätodennäköistä, että Sportia voisi mitään joukkuetta vastaan pitää suosikkina menemään jatkoon pudotuspelien käynnistyessä, sikäli jos vaasalaiset ovat kauden huipentumassa mukana.

Leppäsen pitäminen kauden loppuun asti on kuitenkin oikea päätös. On hyvä huomioida, että vaikka hän onkin Sportin arvokkain pelaaja pelillisesti, hän tuskin on joukkueen kalleimmasta päästä, kun otetaan huomioon, että nyt pelataan alkuperäisen sopimuksen optiovuotta. Ja sen sopimuksen tekovaiheessa Leppänen pelasi vielä Mestistä ollen toki siinä sarjassa dominoiva pelaaja. On helppo uskoa, että joukkueen ruotsalaiset kärkihyökkääjät saavat parempaa palkkaa.

Taloudellisesti ajatellen suuri kysymys onkin, miten Sport on budjetoinut pudotuspelituloja ennen kauden alkua. Mikäli sitä on tehty useamman pelin verran, se on ollut paha virhe. Sportin lähtökohdista pudotuspelit pitäisi olla se tavoite, jonne pääsy veisi mahdollisesti kauden hyvinkin voitolliseksi myös talouspuolella.

Pelaajamarkkinat ovat kuivemmat kuin toimituksen huumorintaju

Välkepinta: Toimituksen huumorintajun todellisesta tasosta en niin tiedä, mutta poikkeuksellisen hiljaista Liigan pelaajamarkkinoilla on ainakin tuntunut olevan.

Toisaalta tämä oli odotettavissa karsintojen palaamisen myötä. Ehkä silti hankinnat luokkaa Maximilian Eisenmenger ja Arvid Aronsson kummastuttivat hieman.

Saksalaishyökkääjä Eisenmenger ei ole koskaan ylittänyt edes kotimaansa pääsarjassa kymmentä pistettä, vaikka vyöllä onkin muutama maaottelu. Tulosyksikköön hänestä ei TPS:lle ole mitenkään.

Ruotsalaispuolustaja Aronsson on puolestaan pelannut oman maansa pääsarjassa vasta kaksi kautta, eikä mitenkään kärkiroolissa. Jonkinlaista kovuutta hän voi Kiekko-Espoolle tarjota, mutta tuskin sen kummempaa. Viikkoa aiemmin joukkueeseen saapunut Joose Antonen on myös pelannut tähän mennessä heikon kauden.

Listaan voi lisätä vielä JYPissä pienelle peliajalle viime kaudella jääneen Nicholas Welshin, joka siirtyi aiemmista näytöistään huolimatta viime viikolla KooKoon riveihin.

Yleisesti ottaen voisi odottaa, että Liiga-ovia kolkuttelisi edes piirun kovempia vahvistuksia, tai ainakin sitä, että hankintoja olisi siirtorajan kynnyksellä enemmän. Toki on huomattava myös, että ainakin Ässät etsii yhä sentteriä, ja Jukurit hankki jumbopaikastaan huolimatta vastikään kaksi paperilla menettelevää vahvistusta.

Kokonaiskuva ei kuitenkaan mairittele sarjan vientiä siirtomarkkinoilla.

Iwanoff: Tosiaankin mainitut hankinnat ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Yksikään näistä pelaajista tuskin auttaa joukkuetta missään muussa kuin rahan tuhlauksessa. Ulkomaan vahvistuksiksi pelaajia on vaikea kutsua näillä näytöillä. 

Ongelma on selvästi monisyinen. Tasokkaita pelaajia ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi ja tämä on taas yksi esimerkki siitä. Sen lisäksi kyseiset joukkueet tuskin pystyvät tarjoamaan kilpailukelpoisia palkkoja, mikä rajoittaa vaihtoehtoja entisestään. Herää myös kysymys siitä, onko joukkueiden epätoivo syventynyt jo niin pitkälle, että kuka tahansa kelpaa. Kyseiset joukkueet ovat kuitenkin kaivaneet itselleen jo sen verran syvää kuoppaa, että syvemmälle on vaikeaa, muttei mahdotonta päästä. 

Toisaalta ehkä jutussa aiemmin mainittu Sport on myös tiennyt tilanteen, jonka seurauksena se on päätynyt yhtä mielenkiintoiseen päätökseen. Esimerkiksi Leppäsen myyminen olisi varmasti tuonut rahaa, mutta mistä saadaan korvaaja? 

Kuivista markkinoista joukkueiden täytyy osin syyttää myös itseään. U20-pelaajia on normaalia vähemmän, minkä taustalla on epäonnistunut junioripolku. Omiin junioreihin ei joko pystytä tai haluta luottaa tarpeeksi. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna junioripolkuun panostaminen on yksi monista tekijöistä, joihin tulee keskittyä entistä enemmän, jotta ojasta ei mennä allikkoon. Valitettavasti tämä ei vaikuta olevan selvää kaikille joukkueille.

» Lähetä palautetta toimitukselle