Buffalo Sabresin huippupuolustaja Rasmus Dahlin kantaa isoa vastuuta Ruotsin 4 Nations -joukkueen alakerrassa. Ryhmässä on liuta hänen kaltaisiaan vasemmalta laukovia pakkeja, joten on mahdollista, että pelipaikka löytyy niin sanotun oikean puolustajan tontilta.
− Siinä täytyy hyödyntää selkää hieman enemmän, kun pitää noutaa kiekkoja rännistä ja sen sellaista. Hyökkäysalueella tuo paikka on kuitenkin mukava, sillä silloin pääsee pelaamaan lapa kentälle päin ja pystyy olemaan valmis laukomaan suoraan syötöstä koko ajan.
Sillä ei ole kuitenkaan sen suurempaa merkitystä, kummalle puolelle valmennus päättää Dahlinin asettaa.
− Olen pelannut kumpaakin roolia. Joukkueissa, etenkin Ruotsissa, on yleensä paljon oikealtakin ampuvia pelureita, joten päädyn aina jostain syystä oikean pakin tontille.
Ruotsi kohtaa 4 Nations Face-Off -turnauksessa myös rakkaan naapurinsa Suomen.
Sabres-tähdellä on on valistunut näkemyksensä siitä, miksi kahden näiden kahden maajoukkueen kohtaamiset aiheuttavat aina ylimääräistä värinää.
− Se johtuu historiasta, joka on kertynyt pitkän ajan saatossa. Ruotsi ja Suomi ovat myös melko samankokoisia maita ja kummallakin on suurin piirtein saman verran rekisteröityjä jääkiekkoilijoita. Se merkitsee paljon, jos on paras alueellamme, Dahlin summaa.