Lukolle huonoja uutisia: Eric Gélinas viikkoja sivussa

LIIGA / Uutinen
Eric Gélinas loukkasi polvensa keskiviikkona Helsingissä.
Kuva © Ville Tohka
Lukko tiedotti Eric Gélinasin olevan sivussa viikkoja. Tarkkaa ennustetta toipumiselle ei ole.

Lukko sai jobinpostia keskiviikkona, kun HIFK-voittoa varjosti Eric Gélinasin loukkaantuminen. Kanadalaispuolustaja loukkaantui tilanteessa, jossa hän törmäsi harmittoman näköisessä tilanteessa HIFK:n Petrus Palmun kanssa. Gélinas piteli polveaan, eikä pystynyt varaamaan jalalle painoa kaukalosta poistuessaan.

Lukko tiedotti torstaina, että jatkotutkimusten jälkeen tarkkaa ennustetta toipumiselle ei ole. Gélinas on seuran mukaan sivussa viikkoja, mutta puolustajan odotetaan pelaavan vielä tällä kaudella.

Gélinas ehti Lukkoon saavuttuaan pelata 21 ottelua, joissa hän iski 17 (6+11) tehopistettä. Puolustaja oli joukkueelle tärkeä palanen etenkin ylivoimalla, joka on sakannut jo useamman kauden ajan. 

Lukon joukkueesta sairastuvalla on myös maalivahti John Lethemon, jonka vammasta tai paluuaikataulusta ei myöskään ole tarkkaa tietoa. Lethemonin kohdalla on seuran mukaan jopa mahdollista, että vamma estää pelaamisen koko loppukauden aikana. Tavoitteena kuitenkin on, että Lethemon pääsisi vielä tolppien väliin. Maalivahtikaksikon muodostavat sillä välin Joni Ortio ja Lukon U20-joukkueessa torjunut Daniel Salonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle