Pitkään maalittomaan putkeen ajautunut Laine näkee maajoukkueturnauksen koko kauden tienristeyksenä

MAAJOUKKUE, NHL / Haastattelu
Patrik Laineen otteet ovat puhuttaneet NHL:ssä. Ensin hän oli pitkässä maaliputkessa, mutta viime aikoina on ollut hiljaista.
Kuva © Reuben Polansky-Shapiro / NHLI via Getty Images

Patrik Laine on nähty viimeksi maajoukkueessa kaudella 2016–17, joten ei ole ihme, että tamperelaishyökkääjä on odottanut alkavaa 4 Nations -turnausta kuin kuuta nousevaa.

– On aina hauskaa pukea maajoukkueen paita ylle. Siitä on niin paljon aikaa, kun sen on viimeksi tehnyt. On upeaa tehdä tämä hyvien kavereiden kanssa, ja heistä suuri osa oli mukana myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2016, Laine hehkutti turnauksen lehdistötilaisuudessa.

Tamperelaishyökkääjän kommentit kiinnostavat, onhan Laine yksi tämän ja viime kausien puhuttavimmista pelaajista. Kun hän teki paluun kaukaloihin hoito-ohjelman ja loukkaantumisen jälkeen, kaikki sujui kuin tanssi. Hän teki Montreal Canadiensin paidassa heti jopa useita ylivoimamaaleja ottelua kohden.

Maajoukkueeseen saapuu kuitenkin hyökkääjä, jonka edelliset kahdeksan ottelua NHL:ssä ovat päättyneet siihen, että pisteitä ei ole kasassa yhtään, eikä peliaikakaan ole päätä huimannut. 

– Hyvillä mietteillä saavun kuitenkin turnaukseen. Jokainen voi itse päätellä, onko ollut vaikeaa, mutta tänne on aina mukava tulla. Olen innoissani ja kroppa tuntuu hyvältä, joten ei tässä ole mitään valittamista, Laine kuittasi.

Vaikka takana on hankalampi jakso omassa seurajoukkueessa, uskoo Laine maajoukkueturnauksen olevan sellainen käännepiste ja tienristeys, jonka hän tässä vaiheessa kautta tarvitsee.

– Täältä voi parhaimmillaan saada hyvän meiningin loppukautta ajatellen. Meillä on tärkeitä pelejä heti tauon jälkeen, joten kunhan täällä saa hommat ja ylivoiman rullaamaan, se varmasti näkyy myös NHL:ssä.

Laine näyttää ymmärtävän tilanteensa ja sen, minkä vuoksi peliaika on pudonnut NHL:ssä, onhan hän ehtinyt istumaan penkilläkin. Hyökkääjä vastaa rauhallisesti kysymykseen siitä, onko valmentaja tehnyt oikein pienentäessään tämän peliaikaa.

– Toivonko, että olisin saanut enemmän peliaikaa? No kukapa ei haluaisi? Yritän kuitenkin tehdä parhaani siinä ajassa, kun saan olla kentällä. Ymmärrän myös sen, miksi en ole saanut pelata niin paljoa, ja siinä täytyy vain katsoa peiliin ja tehdä töitä, jotta asiat saa kulkemaan.

– Yritän selvittää asiat ennen turnausta ja saada täällä itseluottamuksen takaisin.

Pelissä hyviä aihioita

Laine on ainakin tässä vaiheessa harjoituksissa istutettu Sebastian Ahon viereen Leijonien kakkosketjuun. Kaksikolla on kokemusta kultaan päättyneistä U20 MM-kisoista vuodelta 2016. Aihe nousi esille myös toimittajien kysymyksissä mediatilaisuudessa.

– En tiedä onko se enää mikään juttu, kun yhdessä pelaamisesta on aikaa yhdeksän vuotta. Silloin se toimi, mutta en toisaalta usko, että ongelmia olisi myöskään nyt.

Toisella laidalla samaisessa ketjussa viilettää Roope Hintz. Laine näkee, että heillä on kasassa hyökkäystrio, jossa jokaisella on oma tehtävä ja joka voi tehdä kovaa tulosta.

– On siistiä pelata Sepen ja Hinen kanssa. He ovat huippupelaajia kuitenkin molemmat. Meillä on hyvä aihio tässä, vaikka ei olekaan paljoa aikaa hioa kemioita kuntoon. Uskon, että pelaamme hyvin. Täytyy antaa heidän tehdä se taidollinen työ kaukalossa, Laine nauraa.

Kuten kaikki muutkin Suomen pelaajat valmennusta myöten, myös Laine korostaa sitä, että myös hänen on joukkueensa kanssa pystyttävä puolustamaan.

– Kun katsoo muiden maiden nimilistoja, niin onhan siellä kovia pelimiehiä. Niin on toki meilläkin, mutta kyllä meidän täytyy tiiviisti joukkueena puolustaa verrattuna muihin, emmekä saa antaa mitään ilmaiseksi.

– Onhan meillä paljon hyviä aihioita, kuten ylivoima, jonka yritämme saada toimimaan sekä hyvä maalivahtipeli, johon Suomi ei ole koskaan kaatunut. Vähämaalisia pelejä varmaan tulee olemaan, mutta ei sillä väliä, kunhan voitamme.

Suomi pääsee pelaamaan osan otteluistaan Montrealissa, josta on tullut Laineen koti kuluvan kauden aikana. Kodin merkitys korostuu myös vastauksissa, sillä hyökkääjä on onnellinen, kun hänen ei tarvinnut matkustaa kauas.

– Joukkuekavereissani ei ole mitään vikaa, mutta on virkistävää nähdä tuttuja täällä. Ympäristö on sama, mutta kasvot ja pelipaita eroavat normaalista. 

– Onneksi ei kuitenkaan tarvitse Kanadaa kohdata täällä, niin ei tarvitse buuausta kuunnella. Toivottavasti täällä ei buuata myöskään minulle, Laine heitti.

» Lähetä palautetta toimitukselle