Kari Savolainen työskentelee päätoimisesti tällä hetkellä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun valmennuksen lehtorina Vierumäellä. Hän on toiminut urallaan muun muassa Suomen maajoukkueen joukkueenjohtajana vuosina 2014-16 sekä naisten maajoukkueen päävalmentajana kaudella 1998-99.
Slovenian maajoukkuekin on 62-vuotiaalle Savolaiselle entuudestaan tuttu, sillä hän toimi joukkueen päävalmentajana vuosina 2003-05. Päävalmentajan tehtävien lisäksi hän oli joukkueen neuvonantajana vuosina 2011-14.
Savolaisen sopimus kattaa ensi kauden. Slovenia osallistuu kauden aikana helmikuussa Pyeongchangissa pelattaviin olympiakisoihin sekä huhtikuussa Budabestissa käytäviin I divisioonan MM-kisoihin.