Suomen nuorille niukka voitto Venäjästä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Hieno kolmannen erän nousu toi Suomelle avausvoiton Tsekissä pelattavassa nuorten 5-maan turnauksessa. Suomen 5-4 voittomaalin Venäjää vastaan Kärppien Jussi Jokinen vain vajaat puolitoista minuuttia ennen ottelun päättymistä.

Ottelu alkoi Suomen iloisella luistelulla ja pelin hallinnalla. Ensimmäinen maali syntyi ottelun parhaan suomalaisena palkitun Mikko Kankaanperän siirretty Janne Jokilan laukauksen jälkeisen paluukiekon ohi Venäjän maalivahti Andrei Medvedin. Myös toinen maali syntyi riparista ja tällä kertaa tekijänä oli TPS-ketjun kolmas mies Matti Aho.

Venäjä tasoitti Suomen 2-0 johdon Artem Kriukovin ja Igor Grigorenkon maaleilla, mutta toisen erän lopussa suomalaiset onnistuivat menemään ottelussa jälleen johtoon. Tässä suomalaisten kolmannessa maalissa Jokerien Teemu Laine syötti seuratoverinsa Sean Bergenheimin läpi - eikä tämä erehtynyt.

Kolmannen erän lopussa Venäjä tuli Alexander Suglobovin maalilla tasoihin ja hetkeä myöhemmin sama mies vei venäläiset ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Suomalaiset kuitenkin taistelivat pelin viimeiset minuutit hienosti. Ensin Lukon Toni Koivisto teki tasoituksen vain runsas minuutti Venäjän johtomaalin jälkeen ja vajaata minuuttia myöhemmin Kärppien Jussi Jokinen teki voittomaalin hienolla ylänurkkalaukauksella.

Timo Bäckmanin mukaan voitto tuli koko joukkueen hienolla taistelulla ja antoi uskoa, että joukkue on oikealla tiellä kohti vuodenvaihteen nuorten MM-kisoja. Tappio oli Venäjälle ensimmäinen tässä turnauksessa. Suomen huominen vastustaja kaksi aiempaa otteluaan selvästi hävinnyt Slovakia.

Turnauksen aiemmat ottelutulokset : FIN - SWE 0-1, RUS-CZE 6-4, CZE-SVK 6-0, RUS-SWE 5-4, SWE-SVK 5-1.

Nuorten 20-v Eurohockey Tour (Olomouc Tsekki)

SUOMI - VENÄJÄ 5 - 4 (2-1) (0-1) (3-2)

Ottelun maalit:

3.35 1-0 Kankaanperä (Jokila )

13.25 2-0 Aho (Jokila )

16.22 2-1 Kriukov

36.08 2-2 Grigorenko (Kriukov, Korsolinov)

38.08 3-2 Bergenheim (Laine)

45.53 3-3 Suglobov (Zainullin,Troubatchev)

56.30 3-4 Suglobov

57.37 4-4 Koivisto (Immonen)

58.34 5-4 Jokinen (Laine)

maalissa Juha Kuokkanen 9+7+11= 27 torjuntaa

» Lähetä palautetta toimitukselle