Suomen nuorille selvä voitto Slovakiasta

MAAJOUKKUE / Uutinen
Olomoucissa käynnissä olevassa nuorten turnauksessa Suomi otti kolmannessa ottelussaan selvän 7-4 voiton turnauksen tähänastisesta heittopussista Slovakiasta. Sekä Lukon Toni Koivisto että joukkueen parhaana palkittu Kärppien Jussi Jokinen tekivät ottelussa kaksi maalia.

Suomi pääsi ottelun ensimmäisessä erässä parastaan esittämättä 3-1 johtoon. Ensin Toni Koivisto teki osuman maalivahdin torjumasta kiekosta ja sitten Jussi Jokinen ja Teemu Laine suorista hyökkäyksistä tulleilla laukauksilla.

Ottelun toisessa erässä joukkueen ote alkoi lipsua, vaikka ennen erän puolta väliä Toni Kovisto tekikin pelin toisen maalinsa. Suomelle tuomittiin erässä viisi 2 minuutin rangaistusta. Lopulta aivan erän lopussa Slovakia pääsi kaventamaan pelin 4-2:een.

Kolmas erä alkoi kahdella Slovakian salamamaalilla, sillä joukkue tasoitti pelin 33 sekunnissa. Onneksi Suomen nuoret leijonat heräsivät tähän ja kuittasivat ottelun kolmella nopealla maalillaan, jotka syntyivät 1 min 7 sekunnin sisällä. Turnaus päättyy huomenna otteluun, jossa nuoret leijonat kohtaavat isäntämaa Tsekin.

Nuorten 20-v Eurohockey Tour (Olomouc Tsekki)

SUOMI - SLOVAKIA 7 - 4 (3-1) (1-1) (3-2)

Ottelun maalit :

04.06 0-1 Sivak

08.43 1-1 Koivisto (Yli-Torkko, Malmivaara)

10.23 2-1 Jokinen (Bergenheim,Laine)

13.48 3-1 Laine (Bergenheim)

27.07 4-1 Koivisto (Immonen)

39.39 4-2 Oravec

44.03 4-3 Sloboda (Blanar)

44.36 4-4 Kristin (Kolozvary,Holecko)

50.58 5-4 Jokinen (Laine)

51.24 6-4 Yli-Torkko

52.05 7-4 Aho (Jokila)

maalissa Juha Kuokkanen 6+13+8=27 torjuntaa

» Lähetä palautetta toimitukselle