Mestaruustason surffikiekkoa

CHL, LIIGA / Kuvakooste
Jääkiekon mestareiden liigan neljännesfinaalein ensimmäisessä osaottelussa kohtasivat TPS ja Lukko. Pelin tunnelma oli varsin kesäinen ja kumpikin joukkue sai surffailla päästä päähän varsin vapaasti. Lukko oli kolmella maalillaan kotijoukkue TPS:ää parempi maalinteossa aivan viimeiselle minuutille saakka, kunnes Tomi Kallio tasoitti pelin ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Penkin takana otettiin rennosti suomalaisittain kesäisissä huppareissa.
Kuva © Timo Savela
Kiekko jäähän ja menoksi!
Kuva © Timo Savela
Menoa riittikin jo alkuminuuteilta. Keltaisten puolustuksessa oli avoimien ovien päivät.
Kuva © Timo Savela
Myös mustien puolustuspeli oli leppoisaa.
Kuva © Timo Savela
Vauhtia oli liiaksikin, joten poikittaissyötöt eivät napsuneet lapaan.
Kuva © Timo Savela
Turkulaisia ei ottelu vaikuttanut kiinnostavan.
Kuva © Timo Savela
Paikalle saapuneille katsojille tarjottiin kuitenkin muutama pommi.
Kuva © Timo Savela
Punalamput syttyivät maalin merkiksi ensiksi keltapaitojen maalin takana.
Kuva © Timo Savela
Lukko ei maalista masentunut, vaan ilotteli takaiskun jälkeen kolmesti.
Kuva © Timo Savela
Jäähypenkille oli muodostua ruuhkaa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Maskipelaaminen oli näyttävää, muttei tehokasta.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Ryan Zapolskia oli vaikea ohittaa.
Kuva © Timo Savela
TPS löysi lopulta kiekon mentäviä rakoja.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Pelin siirtyminen tasalukemissa Raumalle sai turkulaiset riemastumaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38

Lue myös