Dinamo Moskova ja Jokerit ovat molemmat KHL:n parhaita joukkueita laadukkaan viisikkopelin vuoksi, vaikka eivät olekaan aivan superkovia materiaaliensa puolesta. Kausi on sujunut seuroilta lähes yhtä hyvissä merkeissä, eikä tilanne ei voisi juuri jännittävämmäksi muuttua.
TsSKA näyttää menevän KHL:n läntisen konferenssiin voittoon, mutta seuraavien kärkipään sijoitusten väliset marginaalit ovat äärimmäisen pieniä. Jokerit hengittää neljän pisteen päässä Pietarin SKA:n niskaan kuusi kierrosta ennen loppua, mutta takaakin tulee vielä haastajia - vaarallisimpana heistä maanantain vastustaja Dinamo Moskova.
Moskovalaisjoukkue oli erityisen kova ennen, kun Venäjän nykyinen päävalmentaja Oleg Znaroks valmensi moskovalaisia. Znaroksin oppipoika Harijs Vitolinsin komennossakin kausi on kuitenkin sujunut oikein mainiosti.
Jokereiden kanssa jaettu tilastoknoppi
Joukkue on kahden pisteen päässä Jokereista kaksi ottelua vähemmän pelanneena - ja otteet ovat olleet viime aikoina hurjia. Moskovalaiset on viiden ottelun voittoputkessa, ja tammikuun saldoon sisältyy sama tilastoerikoisuus kuin Jokereilla: kolme nollapeliä putkeen.
Dinamon riveissä pelaa yksi suomalaispelaaja, Janne Jalasvaara, joka oli Leijonien mukana viikonlopun Ruotsi-peleissä mutta palannee KHL-kentille jo nyt. Perjantaina niukan tappion Omskissa kärsinyt Jokerit taas saa takaisin vahvuuteensa hyvän vireeseen päässeen Juhamatti Aaltosen ja Topi Jaakolan.
Jokereiden tuttu luottoketju oli Steve Mosesin ja Linus Omark johdolla totutun tehokas Omskia vastaan, vaikka luottosentteri Petr Koukal oli Tšekin maajoukkueen mukana. Moses nousi jakamaan KHL:n maaliennätystä, ja maanantaina on jenkin ensimmäinen mahdollisuus napata johtopaikka pelkästään omiin nimiinsä.
Moskovalaisilla taas on ollut hieman loukkaantumishuolia, sillä edellisestä ottelusta olivat loukkaantumisten vuoksi sivussa toiseksi paras pistemies Maksim Pestushko ja Venäjän maajoukkueesta tuttu sentteri Aleksei Tereštšenko.
Voittoputki saattaakin katketa Helsingissä, mutta selvää ennakkosuosikkia otteluun ei löydy. Jokerit on lepsuillut välillä kotonaan, mutta loppuunmyydyn Areenan ja ottelun merkityksen vuoksi vastaava ei ole maanantaina odotettavaa - tai hyväksyttävää.