Sallinen tuuletti jälleen voittomaalia

KHL / Raportti
Jere Sallinen teki toisen perättäisen voittomaalin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit nappasi sunnuntaina viikonlopun toisen voittonsa, kun se kaatoi tasaisen väännön jälkeen Atlant Mytištšin maalein 2-0. Ratkaisu venyi kolmanteen erään, jossa Jere Sallinen iski Jokereille helpottavan voittomaalin. Puolustaja Topi Jaakola moitti alkuvuoden ailahtelevia esityksiä.

Jokerit ja maalivahti Henrik Karlsson pitivät jo toistamiseen perättäin maalinsa puhtaana. Kauden neljäs voitto Atlant Mytištšistä osoitti Jokereiden vahvuutta kääntää tasaiset väännöt nimiinsä. Pudotuspelipaikkaa tavoitteleva Atlant ei kuitenkaan ollut aivan parhaimmillaan. 

− Edellinen SKA-peli söi meiltä energiaa ja tunnetta, se vaikutti tänään. Emme liikkuneet ja luistelleet yhtä hyvin. Meillä on nuori joukkue, tarvitsemme lisää kokemusta, Atlant-valmentaja Aleksei Kudašov kertoi.

Katsomoon ottelu näytti nihkeältä, Erkka Westerlund oli eri mieltä.

− Kiva vastustaja. Atlant luisteli hyvin ja nuori jukkue pelasi aktiivista hyvää jääkiekkoa. Hyvä että olivat väsyneet, meidän onnemme. Aktiivisempi joukkue olisi synnyttänyt tulosta. Hienoa, että Petteri Wirtasen ketju on pystynyt tekemään maaleja, ja tietenkin Karlsson oli maalissa hyvä, Westerlund summasi.

Nihkeää, nahkeaa

Jokerit aloitti ottelun vahvasti, mutta ei päässyt tolppalaukausta lähemmäksi avausmaalia. Atlant pelasi avauserän yllättävänkin passiiviisesti, mutta onnistui sulkemaan kiekkoa halliinneen Jokerit pois Atte Engrenin vartioiman maalin edustalta.

− Tahmea erä, täytyy lisätä vauhtia toiseen erään. Hyvin tukkivat maalinedustan. Yritetään saada sinne kiekottomia miehiä ja kiekko perään, Wirtanen kertoi ensimmäisellä erätauolla.

Eipä ottelun tempo juuri toiseen erään muuttunut. Paitsi siten, että toisen erän parhaat maalipaikat aukesivatkin vierasjoukkueelle. Oskari Korpikarin istuessa jäähyllä kiekko kävi jo kertaalleen Karlssonin selän takana, mutta jokeripuolustus siivosi kiekon selville vesille. Erän loppua kohti ote kääntyi enemmän Jokereille, mutta Atlant jaksoi puolustaa sinnikkäästi.

− Toisessa erässä meillä oli pieni suvantovaihe, mutta en muuten sanoisi ottelua nihkeäksi. Kaveri taistelee pudotuspelipaikasta ja antoi kaikkensa kentälle. Engren on todella hyvä maalivahti. Kova työ pitää tehdä, että tuollaisen joukkueen voittaa tässä vaiheessa runkosarjaa, Jaakola kuvaili.

Jaakola allekirjoitti kuitenkin ajatuksen, että näissä otteluissa mitataan joukkueen rutiinia. Jokerit ei ole päästänyt kahdessa viime ottelussa yhtään maalia. Vaikka Atlant onkin kaupannut parhaat ratkaisijansa, joukkue on silti vaarallinen.

− Viime peli oli meiltä myös hyvä. Ehkä me tarvittiin pari tällaista ehjää ottelua, on ollut vähän liikaa ailahtelua ja "oho"-pelejä.

− Tätä se tulee sitten olemaan pudotuspeleissäkin. Ei niin nättiä, mutta raastamista. Nämä taistelupelit ovat siinä mielessä tärkeitä voittaa, Jaakola summasi ottelun merkitystä.

Jaakola jakoi kiitokset toisen perättäisen nollapelin pelanneelle Karlssonille.

− Vastustajan maalipaikat tulivat meidän virheistä. Sitten kun "Henkeä" muutamina hetkinä tarvittiin, hän hoiti homman tyylikkäästi. Puolin ja toisin jeesailtiin, Jaakola sanoi viitaten toisen erän tilanteeseen, jossa kiekko lipui jo Karlssonin ohi kohti maaliviivaa.

Sallinen ratkaisi jällen

Avausmaalia saatiin odottaa kolmanteen erään asti. Ryan Gunderson ja Ossi Väänänen tarjoilivat kiekon hyvässä vauhdissa luistelleelle Jere Salliselle, joka irtosi siniviivan tuntumassa puolustajasta ja ampui kiekon etukulmasta ohi Engrenin.

Heti seuraavassa vaihdossa Atlantin Artjom Tšernov pääsi nokikkain Karlssonin kanssa, mutta ruotsalaisvahti veti ratkaisevasti pidemmän korren.

Jokereille tarjoutui mahdollisuus naulata ottelu lopullisesti ylivoimalla kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta hanakasti laukoneen Steve Mosesin lisäksi myös toistuvasti Atlant-maalin edessä hämmentäneellä Petr Koukalilla oli varaa sutia kiekko ohi täysin avoimesta maalista. Tšekkisentteri korjasi virheensä alle minuutti ennen ottelun päättymistä ammuttuaan 2-0-loppulukemat tyhjään maaliin.

Jokereiden pelit jatkuvat kahdella vierasottelulla, kun se matkaa ensin Ufaan ja sieltä Omskiin ennen runkosarjan viimeistä kotiottelua Moskovan Dinamoa vastaan. Jokerit menettää useita avainpelaajiaan maajoukkueiden matkaan, kun Jaakola, Karlsson, Koukal, Juhamatti Aaltonen ja Linus Omark lähtevät edustustehtäviin.

− Hyvä, jos neljä ketjua saadaan niihin otteluihin kasaan, Westerlund kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle