Lukko lisäsi HIFK:n tuskaa
Rauman Lukko nousi 0-2-tappioasemasta 4-2-voittoon yli 7500-päisen Helsingin jäähallin yleisön edessä. Vieraista pahiten HIFK:ta kurittivat kahden pisteen iltaa viettäneet Janne Niskala (2+0), Aleksi Saarela (0+2) ja Jesse Virtanen (0+2).

Jasse Ikonen palkittiin ennen ottelua 300 pelatun Liiga-ottelun johdosta.

Ottelussa kunnioitettiin myös HIFK:n vuoden 1967 joukkuetta.

Kultakypärien kohtaamisessa Juhamatti Aaltosen peliväline ei pysynyt Aaltosen käsissä.

Kaapo Kähkönen sai varusteensa kiekon tielle 32 kertaa.

Kevin Lankiselle torjuntoja kertyi 23 kappaletta.

Jesse Virtanen toi kiekon alueelle kieli keskellä suuta.

Roope Hintzin rannelaukaus vei kotijoukkueen jo 2-0-johtoon - ei tosin tällä laukauksella.

Hyvässä vireessä oleva Saku Salmela iski kotijoukkueen 1-0-maalin ylivoimalla.

Aleksi Saarela nappasi kiekon mukaan kädellään.

Lankinen nollasi Saarelan läpiajoyrityksen.

Steven Seigon runkosarjaparta.

Rony Ahonen toi Lukon tasoihin puoli minuuttia ennen toisen erän loppua.

Kähkönen löysi kiekon ajoissa Arttu Luttisen tekemän maskin takaa.

Joe Finley siivoamassa maalin edustaa.

Tämä Lukko-laukaus suhahti Lankisen onneksi yli maalin.

Daniel Grillforsilla oli eri mielipide käsisyöttötuomiosta kuin linjatuomarilla.

Janne Niskala vei Lennart Petrellin kypärän päästä ja Lukko kolme pistettä kotijoukkueelta.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Artikkeli
HIFK on käyttänyt kauden aikana yli kahta joukkueellista pelaajia – Sarjakärki Lukolla pienin vaihtuvuus
LIIGA | 14.1.2025 10:00
Uutinen
IL: HIFK:lle merkittävä vahvistus ensi kaudeksi – Sebastian Repo matkaa pääkaupunkiin
LIIGA | 7.1.2025 12:06