TPS avasi Tampere cupin tehokkaasti
Hakametsässä Tampere cupin ensimmäisessä ottelussa kohtasivat HIFK ja TPS. Ensimmäisen erän jälkeen tappioasemassa olleet turkulaiset nousivat ottelun edetessä viidellä peräkkäisellä maalilla selvään 5-2-voittoon viime kevään hopeajoukkue HIFK:sta.

Georgijev poimi varmasti HIFK ensimmäisen yrityksen.

Helsinkiläiset johtivat avauserän jälkeen Miro-Pekka Saarelaisen osumalla.

Korkea polviasento toimii myös kiekkokaukalossa.

Niklas Bäckström pysäytti varmasti Julius Vähätalon läpiajon toisen erän alkuhetkillä.

Erim Thorellin osumalla TPS nousi tasoihin.

Ottelun edetessä painopiste siirtyi Bäckströmin maalin läheisyyteen.

TPS siirtyi johtoon Virtasen osumalla.

Juha-Matti Aaltonen esitteli kikkojaan erän loppuhetkillä.

Helsinkiläisten harvat tasoitusyritykset kilpistyivät Georgijevin torjuntaan.

Kolmannen erän alussa HIFK näytti saapuvan paremmalla jalalla.

Mutta seuraavakin maali syntyi HIFK:n verkkoon.

Ottelun voitto-osuman tekijänä kunnostautui Elias Karvonen.

TPS:n illan komeimmasta osumasta vastasi ylänurkkalaukauksellaan Jerry Ahtola.

Ottelun päätyttyä pelaajat joutuivat vielä median visaisten kysymysten kohteeksi.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58