Jukurit ei vieläkään onnistunut voittamaan SaiPaa
Jukureiden liigahistorian ensimmäinen voitto SaiPasta antaa edelleen odottaa itseään. Vieraat olivat tänään niukasti parempia ja veivät pisteet Lappeenrantaan 3-2-voitolla.

David Goodwin joutui välillä ahtaaseen paikkaan.

Tämän Elmeri Kaksosen taklauksen Valtteri Hietanen onnistui väistämään.

Jukurimaalilla ei ollut avoimien ovien päivä, jonka myös Ville Koho sai huomata.

Samuli Piipposta harmitti SaiPan maali.

Miika Roinetta puolestaan hymyilytti johtomaalin jälkeen.

Elmeri Kaksosen yritys ei aivan mennyt maaliin.

Roy Radke sai puolittaisesta vaaka-asennostakin laukaistua kiekon Sami Rajaniemen ohitse.

Ja pääsi tuulettamaan illan toista maaliansa.

Per Savilahti-Nagander laukoi, Markku Flinck peitti.

Kasa huudettu!

Tuomareilla oli hauskaa Liigan mainostauolla.

Janne Ritamäki ajoi röyhkeästi maalille, mutta kiekko jäi kyydistä.

Jukurit onnistui lopussa luomaan muutaman paikan useamman miehen ylivoimalla.

Lopulta kuitenkin Tuohimaa ja Koho pääsivät jälleen juhlimaan voittoa Jukureista.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Lahdessa videotarkistuksia, kuumia tunteita ja kasapäin rangaistuksia
LIIGA | 23.10.2024 21:58