Niiralan Montussa tiukkaa vääntöä ja muistoja viime keväältä
KalPa ja Tappara kävivät Niiralan Montussa tiukan väännön Tapparan viedessä lopulta ylimääräisen pisteen voittomaalikilpailussa. Viime kevätkään ei ollut Tappara-fanien mielissä vielä täysin unohdettu.
Ottelussa KalPan kultaista kypärää kantoi jälleen puolustaja Santeri Lukka.
Tappara ajoi ottelun alussa vahvasti kohti KalPan maalia.
Myös KalPa pyrki muodostamaan ryhmittymiä Tapparan maalille. Välillä kiekko oli hukassa maalivahtia myöten.
Kai Kantola näki lähietäisyydelä, kun kiekko lensi ohi Tapparan maalin.
Tapparan fanit eivät olleet unohtaneet viime kevään finaaleita, joissa kuopiolainen toimittaja Juntunen nousi hetkeksi otsikoihin. Halloweenin hengessä tietenkin.
Aleksi Elorinne ampui kiekon ohi Godlan. Tolppien väliin kiekko ei kuitenkaan osunut.
Ei edes väkisin. Hrachovina esti Kantolan maalintekoyrityksen ja nolla pysyi KalPan maalisarakkeessa.
KalPa toimitti kiekkoa maalille myös kauempaa, mutta maaleja ei syntynyt.
Sebastian Repo käänsi kiekon maalia kohden päätyviivan takaa...
...ja kiekko Godlan vasemman jalan kautta maaliin.
Repo halusi kuulla myös yleisön reaktiot.
KalPan kapteeni Tommi Jokinen työnsi maalintekijä Repoa pois kiekosta. Repo vastasi samalla mitalla.
KalPan Mikko Nuutinen ei antanut kokoeron estää puolustusvelvoitteitaan vaan teki tilaa maalin edessä.
Lopulta KalPan taistelu palkittiin ja kiekko upposi maalin yläkulmaan Balazs Sebokin laukauksesta.
Ja vain reilun minuutin kuluttua hyvää taistelua esittänyt Mikko Nuutinen upotti kiekon toisen kerran Tapparan maaliin tasoittaen pelin.
Ottelu venyi jatkoajalle, jossa lähimmäs maalia pääsi Otto Rauhala, vaikka KalPa pääsi pelaamaan suurimman osan jatkoajasta ylivoimalla.
Voittomaalikilpailun voitti Tappara, ja runsaslukuisena paikalle saapunut Tapparan kannattajien ryhmä sai rahoilleen vastinetta.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19
Artikkeli
Seurat on laitettava vastuuseen fanien öykkäröinnistä, syksyn yllättäjät taistelevat tosissaan mitaleista – ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 19.11.2024 12:54