Lukko nousi taas lopussa tasoihin, JYP vei voiton voittomaalikilpailussa.
Kahden erän jälkeen pisteet olivat jo lähdössä Jyväskylään. Lukko kuitenkin keräsi itsensä, ja tuli kahden maalin tappioasemasta väkisin tasoihin kolmannessa erässä. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus ottaa voitto. Ratkaisu saatiin kuitenkin vasta voittomaalikilpailun neljännessä parissa, kun Joonas Nättinen laukoi ratkaisevan osuman.
Ensimmäisessä erässä peli oli suurimmaksi osaksi jyväskyläläisten hallintaa.
Joonas Nättisen laukaus painui ylivoimalla ohi Kaapo Kähkösen.
Toinen erä oli Kähkösen näkökulmasta ensimmäisen toisintoa.
JYP-aitiossa nähtiin monenlaisia ilmeitä ottelun aikana.
Jerry Turkulainen ei saanut kiekkoa lapaan maalin edessä.
Koppi tarttui Kaapo Kähköselle.
Ottelun aikana joukkueet saivat aikaan useamman laitaväännön.
Vihellyksen jälkeen tilannetta puitiin eri näkökulmista.
JYP siirtyi 0-2 johtoon toisen erän loppupuolella.
Maali maistui Janne Kolehmaiselle.
Kolmannessa erässä Pekka Tuokkolakin joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa.
Aleksi Saarela vastasi Lukon 1-2 kavennuksesta.
Vaikka Tuokkola ei aina tiennyt missä kiekko, tarttui se silti miehen varusteisiin.
Kiekkoa ja miehiä toimitettiin maalille molemmissa päissä.
Kolmannessa erässä kentälle jäi hien lisäksi jyväskyläläinen luistimen terä, jonka olinpaikkaa ihmeteltiin hetki.
Lukko haki ahnaasti tasoitusta, ja löi kovan paineen päälle.
Lukolle tuomittiin rangaistuslaukaus, joka sitten peruttiin hetkeä myöhemmin.
"Sori, mä näin väärin." perusteli Jouni Saukkonen tuomion muutosta.
Nestetasapainosta huolehtiminen on tärkeää pelin aikana.
Ville Vahalahti iski Lukon tasoitusmaalin ajassa 56:34.
Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista ottelu.
Voittomaalikilpailun aloitti Joonas Nättinen, kiekko hanskakäden yläkulmaan.
Aaron Gagnon onnistui ensimmäisessä yrityksessään.
Myös Aleksi Saarela löysi yläkulman.
Ratkaisevan maalin niittasi kukas muukaan kuin Joonas Nättinen. Tällä kertaa kilpikäden puolelle.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK nousi voittoon Ässistä − Petrus Palmulla sekä Daniel Mäkiaholla kahden maalin illat
LIIGA | 29.1.2025 21:53
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Lukko nappasi kymmenennen peräkkäisen voittonsa, Kalapudas iski runkosarjahistorian 100 000. tilastoidun maalin
LIIGA | 22.1.2025 21:37
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35