Lappeenrannan juhlaottelu päättyi Pelicansin riemuun
Suomi 100 -juhlaottelu oli runsasmaalinen ja venyi voittomaalikilpailuun asti. SaiPan seitsemän ottelun kotivoittoputki on historiaa, ja lauantain ottelun myötä kotiyleisö joutui lähtemään pettyneenä Kisapuistosta neljättä kertaa peräjälkeen. Pelicansin Libor Sulak valittiin ansaitusti ottelun kolmen tähden pelaajaksi tehtyään tehot 1+1 ja osuttuaan myös voittomaalikilpailussa.

Pelicansin kapteeni Nico Manelius kannatteli Suomen lippua SaiPan isännöimän Suomi 100 -juhlaottelun alkuseremonian aikana.

Antti Tyrväisen maski edesauttoi Pelicansin 1-0-maalia vajaan viiden minuutin pelin jälkeen.

Myöhemmin toisessa päässä Cody Kunyk teki samanlaista työtä Lasse Lappalaisen laukoessa tilanteeksi 1-1.

Nuoret fanit saivat vierasjoukkueen pelaajilta läpyt ennen toisen erän alkua.

Antti Tyrväinen ja David Goodwin taistelemassa aloitusvoitosta.

SaiPan keltamusta pelipaita oli lauantaina sinivalkoinen.

Anssi Löfman keskittymässä aloitukseen.

Janne Juvonen otti varman kopin Eetu Kosken laukauksesta.

SaiPan kasvatti Jesse Mankinen palasi vanhaan kotikaukaloonsa toista kertaa tällä kaudella.

Jussi Markkanen on palannut SaiPan vahvuuteen katkonaisen alkukauden jälkeen. Ottelu oli hänelle vasta toinen kotiottelu tällä kaudella.

Mestis-mestarit 2017 Jonatan Tanus ja Casimir Jürgens vaihtoivat kuulumisia ennen kolmannen erän alkua.

Pelicansin Libor Sulak tienasi tehot 1+1. Tämä laukaus kilpistyi kuitenkin Jussi Markkaseen.

SaiPan kultakypärää kantava Topi Nättinen lisäsi kauden pistesaldoonsa kaksi syöttöä.

Anssi Löfman oli päästä laittamaan kiekko täysin tyhjään maaliin, mutta Casimir Jürgens pelasti tilanteen eikä antanut Löfmanille laukausmahdollisuutta.

Yksi Pelicasin kolmannen erän maaleista hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Pelicans haastoi tilanteen mutta tuomio ei muuttunut, peli oli vihelletty poikki jo ennen maaliin johtanutta laukausta.

Ottelu eteni voittolaukauskilpailuun asti ja tuomarit heittivät kolikkoa aloittajasta. SaiPan Ahti Oksanen laukoi ensimmäisenä ja teki kotijoukkueen ainoan maalin. Pelicansilta maalin onnistuivat tekemään Libor Sulak ja Ilkka Kangasniemi.

Kangasniemen erittäin tyylikäs maali ratkaisi voittolaukauskilpailun.

Antti Tyrväinnen ja Hannes Björninen olivat heti onnittelemassa ottelun ratkaisijaa.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Kolumni
Pelicans julkaisi "tiedotteen", jonka todellinen tarkoitus on pestä seuran kädet Yli-Junnilan sopimuksesta
LIIGA | 20.1.2025 19:51
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Henri Nikkaselle kauden toinen pelikielto − lauantain peleistä kolme tapausta tutkintaan
LIIGA | 12.1.2025 0:22