Lassilan huippuilta ei riittänyt TPS:n kaatamiseen
Hakametsässä kotiyleisö sai seurata ensimmäistä kertaa liigassa Tapparamaalilla pelanneen Teemu Lassilan huippuotteita. Tapparavahdin hienoista otteista huolimatta TPS onnistui kääntämään ottelun hyväkseen voittolaukauskilpailussa. Lopputulos Tampereella 1-2.

Lämmittelyjen aikana entiset pelikaverit kävivät Lassila ja Setänen pitivät juttutuokiota punaviivalla.

Illan ottelussa seurattiin tarkkaan ensimmäistä liigaotteluaan Tapparapaidassa pelannutta Lassilaa.

Alkuhetkillä Tappara loi muutaman hyvän tekopaikan.

Otso Rantakari tuuletti antaumuksella illan avausosumaa.

Tapparan 12:sta laukauksesta huolimatta Georgijev ei torjunut ensimmäisessä erässä kertaakaan.

Ottelun edetessä TPS sai painopisteen yhä useammin Tapparamaalille.

Tapparapuolustus joutui usein rikkomaan innokkaasti hyökänneitä vierailijoita.

Jääkiekko tarjoaa elämyksiä myös kaukalon ulkopuolella.

Kolmannen erän alussa Ilkka Heikkinen kampitti jäähyn arvoisesti ohikiitävän Arttu Ilomäen.

Georgijev onnistui torjunnoillaan pitämään TPS:n mukana ottelussa.

Tapparan puolustus oli hetkittäin pahasti hukassa vierailijoiden hakiessa tasoitusosumaa.

Ahkeran yrittämisen jälkeen Erik Thorell pääsi ketjukavereidensa kanssa juhlimaan tasoitusta.

Ottelun loppusekunneilla Lassilan huipputorjunta venytti ottelun jatkoajalle.

Jatkoajan paras paikka aukeni Jan-Mikael Järviselle, mutta osumaa ei tilanteesta syntynyt.

Ilkka Heikkisen osuma toi lopulta turkulaisille lisäpisteen voittolaukauskilpailusta.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35