TPS säkenöi Aurinkokuninkaan loisteessa
TPS jyräsi vaivatta yli haluttoman tuntuisen vierasjoukkueen Juhani Tammisen juhlaottelussa.

Kotijoukkue vaikutti olevan liekeissä jo ennen ottelun alkua.

Ilkka Heikkinen sai tunnustusta 300. Liiga-ottelun johdosta.

Ottelussa juhlittiin Juhani Tammisen 50-vuotista uraa jääkiekon parissa.

Aurinkokuninkaanakin tunnettu Tamminen oli elementissään huomion keskipisteenä.

Jääkiekkoleijona numero 79 kävi tyylilleen uskollisena kättelemässä myös molempien joukkueiden päävalmentajat.

Jussi Rynnäksen haparointi tarjosi TPS:lle helpon johtomaalin.

Mailansa menettänyt Jonne Virtanen hoiti tilanteen sisäsyrjällä.

Isäntien maalilla Oskari Setänen torjui Kärppien lähentelyt.

Illan toinen juhlakalu oli tehokas kentällä. Lämäri siniviivalta vei TPS:n 2-0-johtoon.

Tätä hymyä kelpaa tarkastella toisestakin suunnasta.

Onneksi sentään Ice Girls piti kärppävahdin maalinedustan puhtaana.

Miro Keskitalo ja Miska Humaloja pistivät lauantai-illan kunniaksi tanssiksi.

Rynnäksen ilme kertoi päällimmäiset tunnelmat 4-0-osuman jälkeen.

Tomi Kallion kelpasi ottaa onnittelut vastaan punalampun loisteessa.

Kärppäleirissä tunnelmat olivat varsin ankeat.

Turkuhallin yleisö puolestaan sai aihetta hymyyn kun mustavalkoiset juhlivat.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Tehoalku, voittoputken jatko ja kesken pelin vaihdettu linjatuomari
LIIGA | 15.1.2025 21:18
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58