Oransseja onnistumisia – KooKoo selätti TPS:n
KooKoo voitti TPS:n Turussa maalein 1-2. Kotijoukkue TPS hallitsi peliä ja teki ottelun avausmaalin, mutta laiska puolustaminen kostautui kahdesti mustavalkoisille. Oranssipaidat onnistuivat estämään isäntien maalintekoaikeet, joten tasoitusmaalia ei nähty edes ilman kuudella viittä vastaan pelaamalla.

Juha Järvenpäältä kuulee kaukalon hauskimmat jutut...

...vai tuleeko totuus lasten suusta?

KooKoo oli tänään valmis tositoimiin.

Ihan turhaan pakoiltiin kuvaajaa hanskan taakse...

...vaikka TPS juhlikin ottelun avausmaalia.

TPS hallitsi rymistelyn.

Taklauksiin ei tarvinnut kehottaa.

Paikoin paineltiin myös ohi.

Mark Fraserilla oli huono ilta. Poikittainen maila johti jäähyyn.

Eikä avautumisesta ollut apua jäähyn osalta.

Tasoitusmaali meni osaltaan myös Fraserin piikkiin.

Myös KooKoon toisessa maalissa oranssipaidoilla oli runsaasti aikaa hyöriä ja pyöriä maalin edessä.

Päälle ansaitut yhteistaputukset.

Tuomaritkin saivat osansa taputuksista. Kai se on se oranssi väri mikä yhdistää.

TPS haki tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta jäältä pois tulemisestakaan ei ollut tulla mitään.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58