Hämeenlinnan Pallokerhon lopullinen runkosarjan sijoitus on viides. Se sijoitus ei kahdessa viimeisessä ottelussa muutu, kuten ei lauantain vierasjoukkue Tapparankaan. Tappara on varmistanut jo runkosarjan voiton, mutta joukkueen kova taso luo ottelulle kiinnostavaa "pöhinää" sijoituspanoksen puuttumisesta huolimatta.
− Ylivoimaa ja alivoimaa ainakin pääsemme kokeilemaan tosissaan. Alivoimalle on luvassa hyvä testi, kun yritämme selvitä huippuylivoimasta, mietti päävalmentaja Antti Pennanen HPK:n mediatilaisuudessa perjantaina.
Pennasen mukaan HPK:n pitää lisäksi kiinnittää huomiota puolustuspään pelaamisen pikkuasioihin.
− Liikaa ei saa olla asioita yhteen peliin, ettei mene pää sekaisin, naurahti Pennanen arvionsa lopuksi.
HPK:n ylivoima on tökkinyt kevätpuolella kerta toisensa jälkeen. Siinä missä Kerhon pelaaminen tasakentällisin on liikkuvaa ja syöttöketjut toimivia, junnaa ylivoimapeli paikallaan. Ratkaisuja ei haeta tarpeeksi nopeiden syöttöketjujen kautta. Laukaukset tulevat vastustajan kannalta liian helpoilta sektoreilta.
Ketjut ja kokoonpano elävät
HPK saa lauantain otteluun takaisin ainakin viikkoja sivussa olleen kapteeni Niko Kapasen sekä pari peliä poissa olleen Janne Lahden. Aiemmin runkosarjan lopussa palaavaksi arvioitu Philippe Cornet pysyy toistaiseksi sivussa.
− Se [Cornet'n paluu] menee pudotuspelien puolelle. Kuten paljon arvostamani Petri Matikainen sanoisi, niin eivätkö kaikki ole silloin kunnossa, vitsaili Pennanen poissaolojen "parsimista kokoon".
Paluumuuttajat tarkoittavat taas muutoksia kokoonpanoon. Sakari Manninen palaa laitahyökkääjäksi. Pennanen ei usko ketjumuutosten vaikuttavan pelaamiseen negatiivisesti.
− Ei niillä muutoksilla ole niin isoa merkitystä, jos kaikki pelaavat samalla tavalla. Sitä varten meillä on yhteinen pelitapa. Ketjuilla ei ole omia juttuja.
Päävalmentajan mielestä kokoonpanomuutoksien merkitystä liioitellaan muutenkin.
− Siitä saa enemmänkin kaikenlaisia kokemuksia. Jos pelaaja sanoo sen vaikuttavan omaan tasoon, niin se on sellaista alibipuhetta. Meillä ei onneksi ole sellaista puhetta.
Palaaville pelaajille tilaa kokoonpanossa tekevät ensisijaisesti seuran A-nuoret, joiden omat pudotuspelit käynnistyvät sunnuntaina. Lisäksi osa pelaajaringin pelaajista on auttamassa LeKiä Mestiksen ratkaisukamppailuissa.
Tapparalla käynnistysvaikeuksia
Tapparalle on sattunut viime otteluissa liikaa kamppailutappioita omassa päässä, mikä on aiheuttanut liikaa vaarallisia maalipaikkoja vastustajalle. Virheet eivät ole kovin ominaisia viime vuodet loistavaa aluepuolustusta pelanneelle Tapparalle, jonka menestys on ollut paljon rautaiseen puolustamiseen ja hyvien hyökkäysten käynnistysten ansiota.
Parasta virettään takaisin hakee myös Veli-Matti Savinainen, jonka kuumin liekki on näyttänyt hiipumisen merkkejä. Pelaajan otteissa on nähty myös turhautumista.
Paremmin onnistuneita pelaajia viime aikojen otteluissa ovat olleet etenkin molemmat maalivahdit, luova Henrik Haapala sekä ykköspakin paikan takaisin itselleen ottanut Valtteri Kemiläinen. Paikka ehti olla loukkaantumisen takia välillä Otso Rantakarilla.
Tapparan keskialueen pelaaminen on ollut kuitenkin tarkkaa, eikä vastustaja läpäise sitä helposti. Tappara on myös tehnyt maalejaan keskialueen kiekonmenetyksistä seuranneista suorista hyökkäyksistä sekä pitkistä hyökkäyksistä.
Torstaina tärskyjä kokivat Joona Luoto ja juuri vastikään kokoonpanoon palannut Jere Karjalainen. Karjalainen palasi vielä ottelun aikana jäälle, mutta Luoto ei. Myös Jukka Peltola on edelleen sivussa.