Vierasjoukkue SaiPan kausi alkoi kotikatastrofilla, kun KooKoo kylvetti lappeenrantalaisia Kisapuiston illassa peräti 1−7-lukemin. Myös kauden toinen ottelu päättyi tappioon, mutta lauantai-iltana oli nähtävissä jo merkkejä paremmasta.
Erityisen mielenkiinnon kohteena on lappeenrantalaisten valmentaja Tero Lehterä. Lehterältä löytyy toki taskusta A-nuorten Suomen mestaruus, mutta miesten tasolla Lehterällä on vielä paljon näytettävää.
Jos SaiPan uusi projekti saa mollivoittoisen alun, on mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkä on seurajohdon pinna. Edelliskauden epäonnistumiset kun kummittelevat vielä taustalla.
SaiPan urakkaa eivät myöskään helpota joukkuetta vaivanneet loukkaantumiset. Kokoonpanosta puuttuu sekä kokemusta että nuoruutta, kun ainakin Ville Koho ja Urho Vaakanainen ovat sairastuvalla. Lisäksi kanadalaishyökkääjä Cody Kunyk on pelikiellossa taklattuaan KooKoon Michael Kerästä päähän.
Myös kotijoukkue Ilves aloitti kautensa kahdella tappiolla, mutta pilvet joukkueen yllä eivät ehkä ole aivan yhtä tummia kuin SaiPan vastaavat. Perjantain kotiavauksessa Ilves jäi nollille hallitsevaa mestaria Tapparaa vastaan, ja lauantaina Porissa tuoreemmilla jaloilla pelannut Ässät lasketteli lopulta 6−2-voittoon.
Ilveksen penkin takana Karri Kivi on kuitenkin todistanut osaamisensa Liigassa, eikä hän ole Lehterän kaltainen kysymysmerkki. Jo viime kevät osoitti, että palasten loksahtaessa kohdalleen joukkue pystyy haastamaan tosissaan myös suuren ja mahtavan Tapparan.
Ilves menetti lauantaina puolustaja Juuso Pullin sairastuvalle. Joukkueenjohto reagoi nopeasti, kun Kärpistä hankittiin paikkaamaan Taneli Siikaluoma ottelukohtaisella sopimuksella.
Odotettavissa on, että molemmat joukkueet pyrkivät aktiiviseen ja hyökkäysvoittoiseen peliin. Siinä on kuitenkin riskinsä, etenkin alkukaudella, kun peli ei ole vielä asettunut täysin uomiinsa. Löytyykö pelaajilta malttia pelata myös puolustussuuntaan?
Ilveksen ja SaiPan kohtaamisessa syyskuisena keskiviikkoiltana on yllättävän paljon panosta. Kolme hävittyä peliä kauden alkuun alkaa jo näkyä eroina sarjataulukossa, eikä tuota eroa ole kiva yrittää kuroa umpeen pitkän ja pimeän syksyn aikana.