JYP on pelannut kuluvalla viikolla yhden ottelun, kun Pelicans oli keskiviikkona terävämpi Lahdessa. Jyväskyläläisten suurimpia ongelmia oli maalinteko, kun yhden kiekon taakseen päästänyt Janne Juvonen venyi 40 kertaa kiekon eteen.
Ässät puolestaan oli mukana keskiviikon maali-iloittelussa, kun TPS haki kaksi pistettä Porista 5−6-voitolla. Porilaiset menettivät johtoasemansa kolmeen kertaan.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Molemmat joukkueet ovat voittaneet omat kotiottelunsa yhden maalin erolla. Ässät keikkuu viimeisellä suoralla pudotuspelipaikalla seitsemän pistettä JYPin edellä, joka majailee sarjataulukon kymmenennellä sijalla.
Ratkaisukohdat
JYP esitti ennen keskiviikon heikkoa esitystä mahdollisesti kauden parhaan pelinsä viikko sitten Kärppiä vastaan. Joukkueen ilme oli äärimmäisen aktiivinen, millä oululaiset saatiin suureen pulaan.
Samat lienevät hurrikaaniryhmän aseet myös perjantain ottelussa. Kuukausi sitten Ässien vieraillessa Jyväskylässä JYP sai vieraiden pelin täysin sekaisin kovalla karvauspelaamisellaan. Jatkuvassa kiireessä olleet porilaispuolustajat joutuivat jatkuvasti roiskimaan kiekkoa. Porilaisten hätää ei tule vähentämään Niko Peltolan menettäminen Leijonien mukaan.
Ässien kannalta maalinteon tehokkuus on avainasemassa. JYPille sattuu varsinkin pitkissä puolustuspätkissä kummallisia virheitä. Lisäksi ilman painettakin operoidessa hurrikaaninuttujen avaavat syötöt ovat olleet luokattomia, mikä on avannut vastustajalle lähes ilmaisia maalipaikkoja.
Tehokkaan maalinteon arvokkuutta korostaa se, että Ässät saapunee Jyväskylään esittämään tiukkaa puolustuskamppailua. Joukkueen hyökkäyspelistä löytyy pahoja takalukkoja, jotka odottavat aukeamistaan. Ketsuppipullon poksahtamista odottaa esimerkiksi Charles Bertrand.
Erikoista
Joukkueiden kohtaamiset ovat tutusti olleet tiukkoja, joissa kotijoukkue on ollut vahvoilla. Tätä puoltaa sekin fakta, että Ässät on hakenut pisteet Hippokselta edellisen kerran tammikuussa 2014. JYP on siis juhlinut voittoa viisi kertaa peräkkäin.