TPS ei ole kuluvalla kaudella ollut millään muotoa helppo nakki Kärpille. Kärpät on nimittäin onnistunut ennen torstaina pelattavaa viimeistä runkosarjakohtaamista puristamaan turkulaisista ainoastaan kaksi pistettä.
Kohtaamisista kaksi pelattiin syyskaudella, jolloin Kärpillä oli merkittäviä vaikeuksia vastustajasta riippumatta. Tammikuun puolenvälin tienoilla pelatussa kolmannessa kohtaamisessa otteitaan parantanut Kärpät oli lähellä täyttä pistepottia, mutta TPS onnistui tuolloin tasoittamaan ottelun viimeisillä minuuteilla.
Aiemmilla keskinäisillä tuloksilla ei kuitenkaan pitäisi olla kovinkaan valtavasti merkitystä torstain ottelussa. Kymmenen edellisen kierroksen otannalla Kärppien ja TPS:n tahti on nimittäin lähes päinvastainen kuin joukkueiden sijoitukset sarjataulukossa.
Kärpät on kymmenen edellisen ottelun otannalla Liigan kolmanneksi kovakuntoisin joukkue, kun taas TPS löytyy vasta neljänneksi viimeiseltä sijalta. TPS:n alapuolella on ainoastaan pudotuspeleistä varmuudella ulkona olevat Sport, SaiPa ja KooKoo.
Joukkueiden erot tehdyissä pisteissä ja maaleissa ovat merkittävät. Kärpät on nimittäin takonut kaksinkertaisen määrän pisteitä TPS:ään verrattuna. Maaleja Kärpät on iskenyt 11 enemmän kuin TPS.
Pienet marginaalit sarjataulukossa
TPS on vaarassa valahtaa alemmas hallitsemaltaan kolmannelta sijalta. Joukkue on tasapisteissä neljäntenä olevan JYPin kanssa, mutta TPS:llä on pelattuna yksi peli JYPiä vähemmän. Kolmen pisteen voitolla se syrjäyttäisi keskiviikkona Ässille hävinneen KalPan kakkossijalta.
Myös Kärpillä on tänään paljon pelissä. Tiistaina hyvän ottelun HPK:ta vastaan pelannut Kärpät on edelleen mukana kilpailussa viimeisestä suorasta pudotuspelipaikasta, mutta Ässien keskiviikkoinen onnistuminen KalPaa vastaan teki kipuamisesta jälleen vaikeampaa.
Kolmen pisteen voitolla se nousisi tasapisteisiin Ässien kanssa, mutta porilaiset pitäisivät kuudennen sijan kolmen pisteen voittojen määrän turvin. Lisäksi Ässillä on torstain kierroksen jälkeen jäljellä yksi peli enemmän kuin Kärpillä ja kolmannella kuudenesta sijasta kilpailevalla Pelicansilla.
Vaihtuneet osat
TPS:n heikkoa ajanjakso selittyy osaltaan pahalla loukkaantumissumalla, joka on rokottanut ison osan joukkueen kärkinimistä. Tilanne ei suinkaan ole vieras illan isännille, sillä se joutui syyskaudella kamppailemaan saman ongelman kanssa vajotessaan yhä vain syvemmälle kohti sarjataulukon pohjaa.
Tässä mielessä osat ovat vaihtuneet kevätkaudelle. Siinä missä alkukaudesta toimivaksi havaitut ketjut menivät parin ottelun jälkeen uusiksi kuukausien toipilasaikojen takia, on nyt Kärppien sairastupa tyhjenemässä kokonaan. Jesse Saarinen teki paluun edellisessä ottelussa, ja seura on tiedottanut lähiviikkojen aikana lupaavia uutisia Saku Mäenalasen, Taneli Ronkaisen ja Mikael Ruohomaan mahdollisesta paluusta vielä runkosarjan aikana.
Tilastopoiminta
Kärppien hyökkääjä Toni Kähkönen on maalin päässä liigauran sadannesta osumasta. Kähkönen tuuraa Saku Mäenalasta Antti Kalaputaan ja Ville Leskisen ketjussa, joten ainakaan ketjukavereista ei kolminumeroisen maalimäärän kerhoon pääseminen ole kiinni.
Lisäys ennakkoon klo 14:50
Molemmat joukkueet saavat tärkeän pelaajan takaisin kokoonpanoonsa. TPS:n Dave Spina on tervehtynyt takaisin pelikuntoon, Kärpät puolestaan saa Mäenalasen takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Kärppien Kähkösen henkilökohtaisen ennätyksen jahtaaminen siirtyy tuonnemmaksi, sillä hän on sairastelun takia sivussa illan ottelusta. Ronkainen on pelikunnossa, mutta kiekkoilee toistaiseksi Kärppien A-nuorten riveissä.