KalPa pelasi perjantaina ja lauantaina Niiralassa ja pistepussi karttui neljällä pisteellä. Perjantaina HIFK hävisi lukemin 2−1, mutta lauantaina TPS oli lopulta parempi jatkoajan jälkeen maalein 3−4.
Viikonlopun pistemäärä oli hyvä saavutus, sillä kummassakaan ottelussa kuopiolaiset eivät varsinaisesti olleet hallitsevana osapuolena. Kilpipaitojen maalinsuulla huhkinut Denis Godla otti hyviä koppeja varsinkin HIFK:ta vastaan ja oli voiton takuumiehenä. Lauantain ottelusta maalivahdin miinussarakkeeseen voidaan merkitä TPS:n tasoitusmaali 50 sekuntia ennen ottelun loppua.
KalPan pelaaminen on ollut varsin sekavaa ja epätasaista näin alkukaudesta. Kilpipaitojen otteet ovat parhaimmillaan hyvällä tasolla, mutta ero huonoon hetkeen on suuri. Kuopiolaiset pelaavat paikoin erittäin suurella riskillä, ja tämä kostautui juuri TPS-ottelun toisessa erässä. Silloin turkulaiset pääsivät ottelussa johtoon.
Kuopiolaisten alkukauden maalitykki Kai Kantolan loukkaantuminen teki loven joukkueen hyökkäyspelaamiseen. Viikonlopun otteluissa Janne Tavi ja nuori ranskalainen Alexandre Texier saivat arvokkaat kauden avausmaalit. Molemmilta on lupa odottaa lisää tehoja. Erityisesti Texier on ollut hyökkäypäässä yritteliäs.
Vastustajaksi saapuva Oulun Kärpät on tehnyt sarjassa eniten maaleja. Lauantain ottelussa joukkue löylytti Sportia lukemin 8−1. Oululaisten ykkösketju Julius Junttila - Mikael Ruohomaa - Charles Bertrand takoi tuossa ottelussa yhteensä kymmenen tehopistettä. Lisäksi ykköspakkiparin Miika Koivisto on kerännyt viidessä ottelussa jo mukavat kuusi tehopistettä.
Sport-ottelun loppupuolella Markus Kankaanperän taklauksesta loukkaantunut hyökkääjä Ville Leskinen ei ole tiistain ottelussa pelikunnossa. Kakkoskentän laidassa hänen paikkaansa on ottamassa Tuomas Vartiainen. Ottelu on nuorukaiselle kauden ensimmäinen liigakamppailu.
Veini Vehviläinen vartioi kärppämaalia lauantaina, mutta luultavimmin tiistaina tolppien väliin luistelee Jussi Rynnäs.
Kärppien maalinteon tehokkuus on ollut sillä tasolla, että oululaiset voivat rokottaa KalPa-pelaajien mahdollisista virheistä kovalla prosentilla.