Lahtelaisjoukkue löytyy sarjataulukosta 11:nneltä sijaluvulta, HPK puolestaan miehittää sensaatiomaisesti neljättä tilaa. Kotipelitilastossa Pelicans on seitsemäntenä ja Kerho vastaavasti vierastaulukossa yhdeksäntenä.
Saako Pelicans vihdoin tasaisuutta otteisiinsa?
Pelicansin syksy on ollut pelillisiltä otteiltaan kaikkiaan värikäs. Toisinaan joukkueen aggressiviinen karvaus ja kova luistelu eivät jätä vastustajalle juurikaan saumoja kaukalossa. Joukkueen vahvuuksiin ovat lukeutuneet myös henkilökohtaiset läpimurrot, kun lahtelaisleiristä on pulpahdellut pinnalle uusia vastuunkantajia loukkaantumisten keskellä.
Toisaalta ajoittain lahtelaisilla on käsittämättömän suuria vaikeuksia luoda maalipaikkoja tai edes kontrolloituja hyökkäyksiä. Tästä hyvä esimerkki on aiemmat tulokset, sillä Pelicans on jäänyt tämän kauden Liigassa peräti viidessä ottelussa ilman maaleja.
Osaksi vuoristoratamaiset otteet syksyllä selittyivät Petri Matikaisen johtaman lauman loukkaantumistilanteella. Keskiviikon pelissä nähtäneen mahdollisesti sairastuvalta palaavia pelureita, jonka lisäksi myös kauan odotettu paluumuuttaja Justin Hodgman tekee ensimmäiset luistimenpiirrot jäähän kuluvalla liigakaudella.
Myös Kerhon leiriin paluumuuttaja
HPK on liigasyksyn yksi suurimpia sensaatioita. Joukkueen ase syksyllä oli puolustus- ja maalivahtipelaaminen. Se on vahvistunut maajoukkuetauon jälkeenkin. Joonas Lehtivuori palaa kehiin loukkaantumisensa jäljiltä. Lisäksi entuudestaan tuttu ruotsalaispakki Mathias Porseland saapui joukkueeseen maajoukkuetauolla. Teemu Suhonen on sivussa Pelicans-ottelusta.
Myös hyökkäystriossa on tapahtunut muutoksia, sillä päävalmentaja Antti Pennanen viilasi joukkueensa ketjuja ennen taukoa. Oula Palve-Sakari Manninen -kaksikko hajoitettiin, jonka myötä Kerho sai taituruutta myös alemiin ketjuihin Palveen pelatessa kolmossentterinä.
Ennen loukkaantumistaan HPK:n kultakypärää kantanut hyökkääjä Philippe Cornet tekee myös paluun tositoimiin yli kuukauden huilin jälkeen.
HPK-leirissä pakiston takana myös maalivahtipeli on ollut rautaa. Jos oli lahtelaisille tutun maalivahdin Emil Larmin viime kausi Mestiksessä timanttisen kova, niin samaa voi sanoa myös kuluvasta sesongista. Aikanaan uransa ensimmäisessä Mestiksen pelissä ja U20-maajoukkueottelussa nollat pitänyt nuorten maailmanmestari sai kirittäjäksi Raumalta siirtyneen kassari Antti Karjalaisen.