Pelicans ei ole onnistunut maalinteossa kuin kaksi kertaa viimeisiin kolmeen peliin. Maalittomuus on johtanut samalla kolmen ottelun tappioputkeen. Kyseessä on lahtelaisnipun kauden ensimmäinen tappioputki - joukkue ei ole hävinnyt kertaakaan aiemmin kaudella peräkkäisissä peleissä. Pelicans on nyt sarjassa sijalla kuusi, mutta taistelu kärkisijoista on tiukkaa. Jos joukkue ei ala taas voittamaan, niin takaa tullaan nopeasti ohi.
Ilveksen trendi on lähes päinvastainen. Joukkue jäi majailemaan jo ensimmäisistä kierroksista lähtien sarjataulukon häntäpäähän, mutta viime aikoina Karri Kiven valmentama nippu on saanut ainakin ajoittain peliään uomiinsa. Viime ottelussaan Ilves onnistui monilla osa-alueilla ja pelasi suhteellisen ehjän ottelun. Joukkue onnistui luomaan pidempiäkin painostusjaksoja Ässien kenttäpäähän. Vahva peli palkittiin voitolla lukemin 5-2.
Joukkueet kohtasivat aiemmin tällä kaudella lokakuussa Hakametsässä. Viihdyttävä ottelu päättyi Pelicansin 1-4 vierasvoittoon maalivahti Joona Voutilaisen huippupelin saattelemana.
Pelicans tarvitsee onnistumisia hyökkäyspäässä
Iikka Kangasniemellä on alla viisi peliä ilman tehopisteitä. Taitavan hyökkääjän viimeisin maali nähtiinkin juuri Ilvestä vastaan pelatussa ottelussa. Maalipaikkoja Pelicans on kyllä onnistunut luomaan, mutta viimeistely on ontunut todella pahasti. Tehottomuudesta kärsinyt joukkue tarvitsee tasonnostoa maalinteon suhteen etenkin kärkimiehiltään. Pelicans on kaikesta huolimatta Liigan viidenneksi eniten maaleja tehnyt joukkue kuluvalla kaudella, joten maalinteonkin pitäisi luonnistua.
Ilveksen tuskana ei ole ollut maalinteko vaan se, että oma pää on vuotanut kohtuuttoman usein. Seitsemänkymmentä päästettyä maalia kahteenkymmeneen peliin ei ole järin mairittelevaa. Kokenut Riku Helenius saapui Ilveksen maalinsuulle helpottamaan tilannetta Antti Lehtosen kärsiessä loukkaantumisesta. Heleniuksen ensimmäiset liigaottelut ovat sujuneet odotetun hyvin ja hän pelannee myös Lahdessa. Maalivahti ei voi kuitenkaan yksin tehdä kaikkea, joten Ilveksen puolustuksen on annattava kaikkensa, jotta Pelicansin hyökkääjien vire jatkuisi mollivoittoisena.