Edelliset ottelut
KalPa onnistui karistamaan surkean JYP-ottelun tomut kintuistaan selkeällä ja puhtaalla voitolla SaiPasta. Slovakialaisveskari Denis Godla nappasi Liiga-uransa ensimmäisen nollapelin, vaikka torjuntoja tulikin ainoastaan 13 kappaletta, ja maalinteossakin joukkueesta sonnustautui kuusi eri pelaajaa.
Sport sai Jyväskylässä rikottua yli 200 minuutin maalittoman putkensa, mutta yhden maalin tappio varsinaisella peliajalla jätti Olavi Vauhkosen ja Markus Nenosen onnistumiset laihoiksi lohduiksi. Keski-Suomessa koettu tappio kasvatti Sportin mahalaskun jo kahdeksaan peräkkäiseen otteluun, ja varmisti samalla Sportin jäämisen pudotuspelirajan huonommalle puolelle.
Ratkaisukohdat
Kuopiolaiset muuttivat hiljattain pelikirjansa toteutussuunnitelmaa hajottamalla tutkaparin Janne Keränen-Jaakko Rissanen. Yritys toteutui varsin onnistuneesti, ja SaiPaa vastaan Keränen-Arttu Ilomäki-Jesse Mankinen oli KalPan paras ketju. Alakerrassa Niko Mikkola-Santeri Lukka-pakkiparin hyökkäysinto on samalla uhka ja mahdollisuus, sillä SaiPaa vastaan nuori parivaljakko oli kerran hyökkäyksen kärjessä kahdestaan. Myös Joonas Lyytinen karvaa korkealta ja aktiivisesti, mutta kokonaisuutena Juuso Riikola on selvästi johtava puolustaja.
Sportilla on enää mahdollisuutena lopettaa kausi kunniakkaasti, ja mahdollisimman pienellä piste-erolla. Pelaajien kesken myös henkilökohtaiset parannukset ja nuorella osastolla osakkeiden nosto tulevaisuudelle ovat avainasemassa. Suurimmassa valokeilassa on puolustaja Robin Salon suoriutuminen otteluista, joissa ei panoksena ole mitään konkreettista.
Viime visiitillä KalPa oli hitusen vahvempi, josta suurin kiitos kuului maalivahtiosastoa paikanneelle Niko Hoviselle. Joukkueiden ensitreffit Kuopiossa eskaloituivat dramaattiseen maalikarkeloon, josta kaksi pistettä Sportille mahdollisti Salon avausmaali Liigassa.