Turussa kohtaavat kaksi eri lähtökohdista otteluun tulevaa joukkuetta. JYPin kurssi oli ennen lauantain Tappara-voittoa ollut tasaisen laskeva, kun taas TPS:n kurssi on ollut tiistaisen Pelicans-tappion jälkeen nousujohteinen.
JYP oli ennen lauantain ottelukierrosta kerännyt neljästä ottelusta ainoastaan kaksi pistettä. Tähän saatiin kuitenkin muutos lauantaina, kun JYP varasti kovavireiseltä Tapparalta kauden ensimmäisen täyden pistepottinsa.
Tapparaa vastaan tärkeässä osassa olivat uhrautuva puolustus ja Pekka Tuokkolan hyvä esitys maalin suulla. Jyväskyläläisten ruuti on ollut alkukaudella ajoittain kuivaa. Ylivoimalla onnistumisia on tullut, mutta tasaviisikoin viimeistelytehokkuudessa on parantamisen varaa.
TPS päätti viikkonsa nappaamalla Vaasasta jatkoaikavoiton lauantain ottelukierroksella. Ottelu oli täynnä tiukkaa taistelua ja kamppailua, jossa kumpikin joukkue varjeli omaa maalinedustaansa tarkasti.
Ratkaisun paikka
Kummankin joukkueen ylivoimapeli on toiminut alkukaudella loistavalla tehokkuudella, joten erikoistilanteet ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa illan kohtaamisessa.
Turkulaisilla on käytössään kenties Liigan tehokkain neljän kentän hyökkäys, tietenkään unohtamatta maalipörssin kärkipaikan Curtis Hamiltonin kanssa jakavaa Ilkka Heikkistä. Myös turkulaisten ylivoima on ollut alkukaudella tehokasta, joten kummallakaan joukkueella ei ole varaa lahjoittaa vastustajalleen erikoistilanteita.
Turkulaisten puolustus oli Sportia vastaan ajoittain suurissa vaikeuksissa. TPS:n valmennusjohdolla on mietinnän paikka turkulaisten puolustuksen roolituksen suhteen, eritysesti Sport−ottelun lopussa erotetun nimellisen ykköspakkiparin Henrik Tallinder-Miro Keskitalo kanssa.