JYP lähti Hämeenlinnaan hakemaan sarjan ensimmäistä ryöstöä kotivoiton jälkeen. Alussa JYPin mahdollisuudet näyttivätkin tähän hyvältä.
Kahden viimeisen erän aikana JYP ei meinannut päästä edes laatupaikoille, mikä helpotti isäntien urakkaa. Kun HPK iski tarvittavat maalit, sarjan tasoittava voitto tuli lukemin 2−1.
Ottelu alkoi jälleen erittäin vauhdikkaissa merkeissä. Molemmat joukkueet lähtivät pelaamaan korkealla tempolla, mikä teki molemmista joukkueista virhealttiita. Tästä kertoo myös se, että neljän minuutin kohdalla molemmat joukkueet olivat ottaneet jo ensimmäisen rangaistuksensa.
Näistä JYP käytti ylivoimamahdollisuutensa huomattavasti laadukkaammin järjestämällä tukun maalipaikkoja, ja lopulta Michel Miklík osui maalirautojen väliin. Jyväskyläläisten johto ei kuitenkaan kestänut kauan, sillä puoli minuuttia myöhemmin HPK tuli tasoihin. Janne Lahti hyödynsi JYPin höntyilevän puolustuspelaamisen ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Erityisesti JYP sortui lukuisiin kiekonmenetyksiin omalla alueellaan huolimattoman roiskimisen seurauksena. Erän edetessä vierailijat alkoivatkin pelata nöyremmin joko luopumalla kiekosta tai iskemällä päätypelin käyntiin. Tällä JYP saikin vähintään näennäisen hallinnan pelistä, mutta lisämaaleja avauserässä ei nähty.
Toinen erä mentiin enemmän avauserän lopun askelmerkeillä. Molemmat joukkueet pyrkivät tarkempaan pelaamiseen, eikä turhia riskejä juuri otettu.
Tämä näkyi erityisesti JYPin pelaamisessa, sillä jyväskyläläiset tyytyivät käytännössä koko erän vain heittämään kiekkoa päätyyn. Vierailijat saivat pari riistoa aikaiseksi, mutta laadukkaita maalipaikkoja ei nähty.
Maalipaikkojen puute johtui lähinnä HPK:n hyvyydestä. JYPin voittamien päätypelien aikana isäntien puolustuspaketti pysyi ehjänä, eikä hyviä sektoreita auennut. Harvoissa tilanteissa Emil Larmi oli erittäin varma.
HPK oli edellä ennenkaikkea ajoituksissa ja kamppailuvalmiudessa voittaen leijonan osan päätypeleistä. Puolustusalueella tämä avasi mahdollisuuden myös nopeisiin kääntöihin, kun JYP ei ollut kerennyt organisoitua puolustusasetelmiin.
Erässä nähtiin myös yksi maali, joka tehtiin Jussi Olkinuoran selän taakse. Tämä aukesi juuri HPK:n ajoitusten ja kamppailuvalmiuden kautta. Petteri Nikkilän levityssyötön kautta Oskari Manniselle aukesi laukaisupaikka, josta puolustaja ei erehtynyt.
JYP ei saanut kiriä aikaiseksi
Päätöserässä JYP oli ymmärrettävästi aloitteellisempi osapuoli. HPK piti kuitenkin puolustuspakkansa erittäin kurinalaisesti kasassa.
HPK sortui keskiviikkona erittäin passiiviseen päätöserään, mikä kostautui. Tällä kertaa samaa ei nähty, vaan isännät esittivät äärimmäisen fiksua pelaamista. Kerhon pelaamisessa oli nähtävillä myös kiekolla puolustamista. JYPin alueella annettiin myös painetta järjen ja kenttätasapainon pysyen mukana.
Hurrikaaniryhmä ei onnistunut saamaan kuin puolittaisia paikkoja ennen maalivahdin poisottoa. Lopun pyörityksessä JYP sai paikan tasoittaa pelin, mutta vieraat eivät siinä onnistuneet. Näin HPK tasoitti ottelusarjan voitot lukemiin 1−1.
Seuraava ottelu mitellään lauantaina Jyväskylässä.