TPS otti maukkaan 3-1-kotivoiton Tapparasta 7815 katsojan edessä. Kotijoukkueelta maalinteossa onnistui Patrik Virta, Tomi Kallio ja Oskari Siiki. Petrus Palmu syötti kaksi joukkueensa kolmesta maalista. Vieraiden ainokaisesta vastasi Otto Rauhala. Oskari Setänen torjui Palloseuran maalilla 28 kertaa voiton eteen.
Ero kahden huippujoukkueen eroon löytyi erikoistilannepelaamisesta. TPS onnistui kahdesti maalinteossa neljällä ylivoimallaan, kun taas Tappara ei onnistunut kolmella ylivoimayrityksellään maalinteossa.
- Hyvä fiilis jäi ottelusta. Pelattiin minusta aika hyvä ottelu Tapparaa vastaan. Pysyttiin kiekossa hyvin, eikä hirveästi annettu heille mahdollisuuksia, kommentoi avausmaalin tehnyt Virta ottelua taiston tauottua.
Huippuotteluun juhlava alku
Liigan perjantai-illan kärkiottelu sai juhlavan aloituksen, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö tiputti ottelun avauskiekon.
Ensimmäinen erä tarjosi vauhdikasta jääkiekkoa, eli juuri sitä, mitä joukkueilta saattoikin odottaa.
Ottelun avausmaalia ei tarvinnut odottaa kauaa. Ensimmäinen maali näki päivänvalon neljännellä peliminuutilla, kun Tapparan maalivahti Dominik Hrachovina hukkasi kiekon oman maalinsa taustalla ja TPS:n Virta pääsi sivaltamaan kiekon tyhjään maaliin.
TPS:n ylivoima liikaa Tapparalle toisessa erässä
Tappara hallitessa kenttätapahtumia ensimmäisessä erässä, oli toinen erä käytännössä täysin kotijoukkueen.
TPS pääsi erässä kahdesti ylivoimalle ja molemmilla kerroilla kiekko päätyi Hrachovinan selän taakse. Ensin erän kolmannella minuutilla TPS:n kapteeni Kallio painoi b-pisteen kaarelta kiekon vastustamattomasti ohi vieraiden maalivahdin.
Erän loppupuolella kotijoukkueen 22-vuotias laitahyökkääjä Siiki viimeisteli kauden seitsemännen osumansa ja vei Palloseuran kolmen maalin johtoon.
Tapparan mukaan peliin kolmannen erän alussa, TPS kesti lopun paineen
Tappara nousi kolmannen erän alussa kahden maalin päähän, kun Rauhala onnistui ohittamaan kauden neljännellä maalillaan loistavasti pelanneen maalivahti Setäsen.
Vierasjoukkueelle tarjottiin loistavaa mahdollisuutta nousta taisteluun voitosta mukaan ottelun kolmen viimeisen peliminuutin aikana, kun TPS otti kaksi peräkkäistä jäähyä. Tappara pyöritti reilun minuutin ajan kolmen miehen ylivoimaa, mutta kotijoukkueen puolustus kolmikko Setäsen johdolla piti vieraat poissa maalinteosta.